TANSSIA JA KODIN RAKENTAMISTA

Greg Barton Chief Executive

  Elämä Pokharassa alkoi mitempä muuten kuin moottoripyöräilyllä ja veneilyllä. Yhteisten palaverien välissä kävimme tutustumassa Pokharan (lähinnä järven) ympäristöön ajaen ja veneillen, samalla tavoitteena löytää minulle koti seuraavaksi puoleksi vuodeksi sekä myös minun jälkeeni tuleville keskus elämää, koulutuksia ja kokouksia varten. Kaikki keskustan ulkopuolella oleva, mutta järven rannalla sijaitseva perinteinen asumismalli näytti sangen houkuttelevalta. Toisena päivänä helteisen veneretken aikana tärppäsi, keskustaa sijaitsevalla vastarannalla. Päätös talon vuokraamisesta syntyi viidessä minuutissa. Tässä organisaatiossa ei aikailla, vaan laitetaan tuulemaan saman tien!

Andy and Annette Ashworth

Erilaista heinän keräämistä eläimille

 Kun muut suuntasivat takaisin Kathmanduun, jäin minä tutustumaan FEDOon, sen toimintaan ja ihmisiin sekä aloittamaan uutta projektia. Ajattelin luonnollisesti, että tutustuminen tapahtuu Suomalaisittain istuen palavereissa ja luennoiden omasta toiminnasta. Noh, eihän täällä Nepalissa ole mikään mennyt niin kuin minä ensin olin ajatellut, mikä on vain hyvä juttu. Keskusteltiin kyllä tuoleillakin istuen, mutta pääasiassa nyt festivaalikauden alkaessa, olemme syöneet ja tanssineet. Ihmsiä olen ehtinyt tavata jo lukemattomia ja nepalilainen puhelinnumeroni on jo useamman kymmnen ihmisen puhelimen muistissa.. täällä kerätään puhelinnumeroita kuin facebook kavereita, ehkä innokkaammin. Saattaa olla että numeroni on jo vähintään yli sadalla ihmisellä!

Keskustelua

ja juhlahunua

 FEDO auttaa naisryhmiään kaikissa heitä kiinnostavissa aiheissa kannustaen omatoimisuuteen ja vastuunottamiseen. Ensimmäinen parhaillaan menossa oleva festivaali on Teej, naisten festivaali. Paikalliset FEDOn naisryhmät toivoivat apua ja sitä myös saivat. Teej-festivaalin aikana naiset tanssivat, paastoavat ja juhlivat toivoen miehilleen pitkää ikää; näin yksinkertaistettuna. Naimattomat naiset ikään katsomatta puolestaan tekevät saman aviomiehen löytymisen toivossa.Nyt olen jo ollut kolmessa eri Teej-festivaalissa.

Ei siinä mitään, jos verkostoituminen vaatii tanssimista, niin tanssitaan sitten vaan. Tosin en ollut ajatellut päätyväni kansalliseen televisioon tanssien, enkä kyllä muutenkaan päätyväni televisioon. Sain kuulla kajakilleni säilytyspaikan tarjoavalta Ganesh Kajakin omistajalta, että hän oli nähnyt minut televisiossa.. Ystäväni tietävät kuinka paljon viuhdon käsilläni puhuessani ja tanssiessani.. no nyt löysin maan, missä sitä osataan arvostaa, tanssin kuulemma kuin nepalilainen.....! hmm.. käyttävätkö nämä ihmiset sarkasmia yhtä  paljon kuin suomalaiset..?

Sekä tanssin jytkettä

 Festivaalikauden mentyä ohi matkustamme FEDOn ohjelmien puitteissa köyhiin kyliin. Syömistä, iloisia vastaanottoja sekä tanssia on luvassa varmasti sielläkin, ainoastaan taloudellisesti köyhemmissä oloissa. Aiheetkin ovat erilaisia, mm. voimauttaminen, lailliset oikeudet ja tereveydenhoito.

Tapasin pari päivää sitten ryhmän Australialaisia silmälääkäreitä, jotka kertoivat tekevänsä joka vuosi ilmaisen vapaaehtoismatkan Nepaliin. Matkan aikana he kiertävät köyhiä kyliä tarkastaen ihmisten silmien näön, antaen silmälaseja ja suorittaen silmäoperaatioita. Tämän vuoden reissun aikana yhdessä kylässä kesken tarkastusten pikkupoika oli kuollut todennäköisesti aliravitsemukseen äitinsä syliin. Minäkin näin tahtomattani ensimmäisen kuolleen. Menimme iloiseen Teej-festivaaliin yli sillan, jossa makasi alaston kuihtunut iätön ja ajaton mies, kasvot ja sukuelimet osittain muovilla peitettynä. Ohi kävellessä näin miehen liikuttavan kättään ja kääntävän katseensa meitä kohti muovin alla. Takaisin tullessa taksin ikkunasta näin jähmettyneen katseen, kun hentoa kehoa kannettiin viimeiselle matkalle. Apu ehti hänelle hieman toisessa muodossa kuin olimme tarkoittaneet. Ilo ja suru ovat aina läsnä.

Yläkerran makuuhuoneen ikkunasta avautuu näkymä koko vuorijonolle

Hyppään hetkeksi Anadun kylään. Talossa on neljä huonetta, kaksi alakerrassa ja kaksi yläkerrassa. Sillä aikaa kun minä vietin aikaa kotivierailuilla ja tanssin jytkeessä, omistajat tyhjensivät, siivosivat ja maalasivat huoneet raikkaan valkoisiksi. Nyt vihertävä järvi loistaa entistä kirkkaammin ikkunoista. Pyytämättä he myös aloittivat ikkunoiden kunnostusoperaation. Samana päivänä kun muutin taloon, sain ihaillen seurata paikallisen kirvesmiehen kädentaitoja hänen valmistaessaan uudet ikkunapokat. Paljonkohan tuo työ olisi maksanut Suomessa? Hän otti vain 1000 rupiaa/ päivä työstään; eli alle 9 euroa/ päivä. Olen oppinut näiden päivien aikana jo kuinka milletistä valmistetaan raksia, mustista linsseistä jauhetaan jauhoa ja kuinka kaikki osallistuvat tässä perheyhteisössä kaikkeen tekemiseen.

Mestari työssään

Näin syntyy ikkunanpoka

Minä jauhamassa mustia linssejä naapurin terassilla

 Taloa sisustaessa on tullut eteeni kokonaan uusi maailma nepalilaisesta arkitodellisuudesta, josta olisin jäänyt vaille ilman tätä vapaaehtoistyötä: shoppailu ja virastot. Olen sisustanut taloa, jossa oli sisällä vain kolme alkeeellista sängyn runkoa. On se vaan uskomaton määrä tavaraa, mitä pitää ostaa, jotta saa arjen pyörimään alkeellisesti, mutta sujuvasti. Kaikki tämä neljälle hengelle, sillä talo käsittää vierashuoneen ja ruokailuhuoneen / vierashuoneen. Menin rautakauppaan ostamaan lukkoja ja kettinkiä, sain lukot ja ohjeen mennä seuraavaan kauppaan ostamaan kettinki. Sama ilmiö kävi keittiö- ja makuuhuonetavaroiden suhteen. Piti vain käydä läpi neljän päivän shoppausruljanssi, jotta kaikki tarvittavat viimeinkin löytyivät kohtuuhintaan tästä laajasta kaupungista. Varmaan ihan OK ihmiselle joka pitää shoppailusta... Oma tarinansa on myös Nepali Telecom, josta hankin itselleni nettiliittymän. Onneksi olin jo oppinut, että aina pitää olla mukana paperikopio passista, viisumista sekä oma valokuva. Kolmen päivän paperityön ja eri toimistoissa kiertämisen jälkeen viimeinkin sain hitaan, mutta toimivan nettiyhteyden!

Kaikki se ostettu tavara pitää vielä saada kaupungista rantaan ja rannalta kotiin, joka sijaitsee järven toisella puolella rinteellä. Kaupungin taksit ovat pienenpieniä autoja, mutta ne nielevät sisäänsä uskomattoman määrän tavaraa. Harmittaa kun kamera oli viimeisimmällä shoppausreissulla, sillä se taksilasti ikkunasta sojottavine mattoine, listoine ja katolla lepattavine patjoineen ja pulleine muovipusseineen oli ilahduttavva näky. Kaiken tavaran keskeltä näkyivät kuski ja perheen kaksi naista. Minä huristelin kapteenin moottoripyörän kyydissä. Yhdessä hujauksessa kaikki siirtyi rannalta perinteiseen veneeseen ja suvun voimin perillä ylös talolle. Yhteistyössä ON voimaa ja ihmiset eivät täällä mieti onko jonkin mahdollista, he vain tekevät kaiken mahdolliseksi.

Veneet odottamassa soutajiaan

Talon pihassa kasvaa banaaneja, litsejä, chilejä, papuja, tuorekurkkua, munakoisoja ja vaikka kuinka monta erilaista hedelmää, vihannesta ja kasvista, jolle en ole löytänyt omasta muististani vastaavuutta aikaisemmasta elämästä. Naapurilla on myös kanoja ja vesipuhveli sekä seuraavan naapurin pihassa pari vuohta. Joitain päiviä sitten lähinaapuri hääti pihastaan kaksimetrisen käärmeen ja apinan, itse juoksin tänään kujanjuoksua vesipuhveleita karkuun. Tämän maan ihmiset ovat pieniä kooltaan, mutta näyttää siltä kuin kaikki muu täällä olisi lähes jättimäistä: vuoret, tuorekurkku (en tunnistanut tuorekurkuksi, kun koko vastasi meidän jättimäistä kesäkurpitsaa), perhoset, käärmeet, hyönteiset, niin ja tietenkin se hehkuttamani ihmisten hyväntahtoisuus.

Nämä on...?

Teemu, katso mitä chilejä minun keittiön oven luona kasvaa!

Phewa Tal terassilta nähtynä

 Nyt punertavassa illankajossa katson hieman kohti tulevaisuutta odottaen mielenkiinnolla uusien ihmisten, projektien sekä organisaatioiden kohtaamista… siitä vuorille ja kyliin menosta puhumattakaan. Niin vähän on vasta kulunut aikaa ja niin paljon on jo tapahtunut.