AINA ON AIHETTA JUHLAAN II

SPLIS JA...

...SPLÄSH!

30.12 aamulla ajattelin päivästä tulevan normaalin työskentelypäivän ja pakkasin reppuuni kannettavan lisäksi kameran (aina mukana varmuuden vuoksi) ja valmistauduin viettämään päivän kommunikoiden tietokoneeni kanssa suunnitellen seuraavaa workshoppia.

Nepal vain on Nepal, koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu ja aina jotain tapahtuu.

Aamutervehdysten aikaan naapurissa minulle selvisi, että päivä on Gurung heimon Tamu Losar, eli heidän uusi vuotensa! Vuokraisännän poika oli lähdössä myös järven toiselle puolelle ja jaoimme saman veneen. Matkalla Jaman kertoi olevansa menossa käymään Buddhalaisessa luostarissa Pujalla uuden vuoden kunniaksi. Minä ilmottauduin uteliaana ja innokkaana mukaan matkaan, olinhan jo aiemmin syksyllä viettänyt kymmenen päivää buddhalaisessa luostarissa, joten kaikki ei olisi avain uutta ja outoa.

Kahdenkymmenen minuutin taksiajelun jälkeen päädyimme upeaan temppeliin. Lähestymisrituaalien jälkeen siirryimme sisälle, jossa Lama antoi siunauksensa ja amuletin tulevalle vuodelle; amuletin voimalla minä sitten tulen olemaan taloudellisesti rikas ja henkisesti hyvinvoiva! Kuulostaa hyvältä!

Monen rukousmyllyn ja temppelin kiertämisen jälkeen siirryimme Jamanin sukulaisten kotiin, jossa meitä odotti... mikäpä muu, kuin Daal Baat lihaisana versiona, itse asiassa uuden vuoden kunniaksi annoksessa oli kanaa, sikaa ja vuohta. Sieluni sanoi jo ovella VOIH, sillä tiesin kaikkien näiden kuukausien kokemuksen perusteella että ensimmäistä kertaa taloon mennessä saat vastaasi himalajan kokoisen vuoren riisiä ja se ON valloitettava! Riisin lisäksi edessäni oli siis kolme kulhollista lihaa. Voitokkaan ruokataiston jälkeen siirryimme katsomaan Tamu Losar juhlaa. Gurung heimon oma Lama siunasi minut tulevalle vuodelle laittaen kaulaani valkoisen siunatun nauha. No nyt minulla siis on tuplasuojaus ensi vuodelle!

ihmisiä yläkatsomossa

naisilla toinen toistaan kauniimpia asuja

Tätä väreihin ja kauneuteen panostamista tulen kaipaamaan Suomessa. Keskellä kurjuutta, köyhyyttä ja likaisia pieniä lapsia löytyy aina syy juhlaan ja näihin juhliin todella panostetaan. Nepal on täynnä heimoja ja kasteja, silti useimmat juhlivat lähes kaikkia toistensakin juhlia. Yhtenä osoituksena tästä on että kaupungistuneet nepalilaiset juhlivat joulua ja meidän uutta vuottamme. Aina on siis aihetta juhlaan!!

Minä otan tämän tavakseni, aion siis ystäväni juhlia sinun syntymäpäivääsi vaikket olisi paikallakaan! Juhla on kuin nepalilainen ihminen; iloinen, hymyilevä ja onnellinen.

Perhe matkalla juhlista kotiin

Takaisin kotiin mennessä loppu perhettä ilmestyi kuin tyhjästä ympärillemme ja palasimme järven toiselle puolelle omaan kyläämme venesaattueena. Matkalla kuulin, että viikko sitten hukkunut nuori Lama heimoon kuulunut poika oli noussut pintaan ja on tuotu rantaan.

Ilta kului ruokaillessa ja juhlan kunniaksi pari lasia raksia nauttiessa. Iloinen perhe, iloisine juhlineen. Perheen nuorimmat miehet lähtivät illan aikana naapuritalon takana sijaitsevalle leirinuotiolle jatkamaan juhlaa. Vasta kotiin lähtiessä kuulin, että nuotio ja kokoontuminen oli hukkuneen pojan ruumiin vieressä. Kuollutta ei jätetty yksin ja hän sai vielä kerran kokea Tamu Losarin. Näin kai se ennen tapahtui Suomessakin?

Minua pyydettiin mukaan illalla ja aamulla katsomaan vainajaa... vaikka olen kaikkeen lähtenyt innolla mukaan, tällä kertaa sanoin "ei". Siinä kai se nykysuomalaisuus sitten pulpahti pintaan; ei saa olla liian utelias ja vainajille on suotava tietty rauha.. mutta toisaalta miksi? Juhla ei ollut riehakas kännäysjuhla, vaan vainajaa kunnioittava kokoontuminen. Ennen nukkumaanmenoa katsoin vielä alas terassiltani; siellä se iloisesti loimava leirinuotio lämmitti ympärilleen kokoontuneita kyläläisiä ja yhtä, joka ei enää lämpöä kaipaa.

Nyt olen siis juhlinut koko syksyn mitä erilaisempia nepalilaisia juhlia ja tällä hetkellä juhlin uutta vuotta kahteen kertaan; ensin Tamu Losar ja nyt länsimaalainen Uusi Vuosi Lakesiden juhlahumussa. Kummastako pidän enemmän? Ehkä kerron sen ensi vuonna...

                                                  HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013

                                                  ...missä sitten ikinä oletkaan!

VÄLIPÄIVIEN ELÄMÄÄ

14.sta Street Festival avajaiskulkue Pokharan Lakesidella

Lakeside kuhisee tällä hetkellä tapahtumia, ihmisiä, musiikkia, ruokaa, esiintyjiä, myyjiä, kerjäläisiä, koiria, värejä, helikopterin pörinää, tuoksuja sekä hajuja iloisessa festivaalisekamelskassa. Neljännettoista viisipäiväiset katufestivaalit avattiin eilen. Autojen, moottoripyörien ja pyörien käyttäminen rantakaduilla on kielletty ja niiden sijaan kadut täyttyvät katuravintoloista ja nälkäisistä turisteista. Viime vuonna festivaaliin osalistui huimaavat miljoona turistia, joista valtaosa nepalilaisia!

Itsellä välillä hämärtyy tämä kaupunki vs. villi luonto raja; Lakesiden keskustassa on selvä modernin kaupungin tuntu (huom! Nepalilaisessa mittakaavassa!), mutta silti sinun ei tarvitse kuin astua pääkaduista risteäville kaduille ja perinteinen kulttuuri tulee vastaan; puhumattkaan asuinpaikastani järven toisella puolella viidakossa.

Kuljen matkat kotoa veneellä tai kajakilla, ihaillen upeita vuorimaisemia... viime päivät olen kuitenkin tarkkaillut lähinnä veden pintaa. Viime viikon sunnuntaina 15-vuotias uimataidoton poika hukkui lähtiessään naapurista takaisin kotiinsa järven toiselle puolelle; poikaa ei ole vieläkään löytynyt. Pokharassa on varmasti enemmän uimataitoisia ihmisiä verrattuna muuhun Nepaliin, mutta silti hämmästyttävän suuri osa naapureistani ei osaa uida ja silti kohtaloonsa luottaen kulkevat järven yli päivästä ja vuodesta toiseen ilman pelastusliivejä.

Oman kylän koirilla on öisin kaulassaan piikkipanta "tiikereitä" vastaan; kaikki kissapedot ovat nepalilaisten mielestä tiikereitä. Säännöllisesti öisin kuuluu rähinää ja koirilla on puremajälkiä aamuisin milloin missäkin osassa kehoa. Osa jäljistä tulee varmasti koirien välisistä kahakoista, mutta näiden neljän kuukauden jälkeen uskon jo itsekin että viidakko pitää sisällään ison määrän erilaista elämää, joista kaikki ei aina ole ystävällismielistä.

Jokaisen talon pihassa kylässämme on hedelmäpuita ja viime viikko on kulunut sissisodassa ovelaa apinajengiä vastaan. Huonolta näyttää ihmisten osalta; papaijat vähenevät tasaista tahtia! :-) Hieman fanitankin noita röyhkeitä apinoita, joiden joukkovoimaa vastaan kovimmatkaan koirat eivät tosissaan tahdo käydä. Ihmisten puolesta harmittaa, tämä ei ole köyhä kylä, mutta silti kaikki mitä kasvivmaasta ja puutarhasta saadaan on tarpeen.

Itse vietän tänään kotipäivää nukkuen ja valmistellen seuraavan workshopin sisältöä (välillä vessassa pistäytyen). Yksi muistutus lisää siitä että asun kehitysmaassa, on iloisesti vatsaani kurluttava Giardia alkuloinen. Yritän voittaa taistelun tätä kaveria vastaan Tinitadsoli-kuurilla. Luin jostain lääkärisivustolta, että voittomahdollisuudet ovat 80-90%, eli antibiootti kerrallaan kohti voittoa!!

TAPANIN AJELU

Tapaninpäivän ajelu tänä vuonna tapahtui jo viime kuukausien aikana tutuksi käynnellä veneellä. Vieraani olivat Lama Gurung heimoon kuuluvia nuoria naisia ja heidän uskontonsa on sekoitus buddhalaisuutta ja hindulaisuutta. Phewa järvellä sijaitsee Parahin temppelisaari ja suuntasimme sinne aamutuimaan suorittamaan tyttöjen toiveesta Pujan, rukoushetken.

Oli koskettavaa nähdä, kuinka tärkeää näille nuorille naisille on kulttuuri ja uskonto; lisäksi sain ensimmäistä kertaa selostuksen kaikista pujaan tarvittavista välineistä: suitsukkeista, uhrilahjoista (kukat, nauhat, riisi, punainen tika-jauhe), kynttilöistä ja syötäväksi tarkoitetusta kookospähkinästä. Pujan jälkeen ostimme tötteröllisen siemeniä ja syötimme saarelle asuvat pulut ja rantavedessä kuhisevat pyhät sekä lihavat kalat.

Kaupunkikierroksen ja shoppailun jälkeen päädyimme takaisin talolle päivällisen valmistukseen. Kuivana kautena Pokharassa n.12 tuntia päivässä kestävä sähkökatkos loi jälleen kerran tunnelmallisen mahdollisuuden valaista koko talo kynttilöin; vastarannalla loistava Lakeside kaupunkivaloineen ja talo kynttilöiden loisteessa.. hyvä lisämauste muutenkin maukkaaseen päivälliseen! Tapaninpäiväkin päättyi naurun helskeeseen tunnelmavalaistuksessa.

Pokharan kristittyjen joulujuhlaa

There are only two days in the year that nothing can be done.

One is called yesterday and the other is called tomorrow.

Today is the right day to love, believe, do and mostly live.

- Dalai Lama XIV-

ERILAINEN JOULUAATTO

Sain vieraakseni toissapäivänä Ghyampesalin kylästä kaksi poikani ikäistä nuorta naista, jotka tulivat tutustumaan Pokharan projektiin sekä yhteistyökumppaneihin. Pokharassa alkoi noin viikko sitten koulutusprojekti yhteistyössä Alternatives Nepalin ja FEDOn kanssa ja samanlainen projekti alkaa Ghyampesalissa viikon päästä. Ritan ja Jaynteen vierailu hyödyttää siis kumpaakin projektia.

Tuttuun tapaan Nepalilainen bussi oli hajonnut matkalla kylästä Pokharaan ja järven yli pääsimme ensimmäistä kertaa vasta pimeällä. Toiselle tytöistä matka veneessä oli ensimmäinen kerta, joten piemys toi oman jännitysmomenttinsa.

Aamulla kuuden aikaan lähdimme englannin kielen tunneille New Roadille. Nyt ymmärrän paremmin miksi nepalilaiset valittavat kylmyyttä, vaikka minusta täällä on edelleen Suomen kesää vastaava sää; yöt ainoastaan ovat olleet hieman viileitä... koululuokassa istuminen kaksi tuntia toppatakissa takapuoli kohmeessa, tuulen ujeltaessa nurkissa.. Miten ihmeessä koululaiset tarkenevet moisessa  viileydessä koulupuvuissaan?

Englannin opetus päättyi uusien oppikirjojen jakamiseen

Seuraavaksi siirryttiin seuraamaan Alternatives Nepalin pitämää työpajaa yrittäjyydestä, luovuudesta ja ongelmanratkaisusta. Ennen työpajan alkua; perinteinen nepalilainen daal bat lounaaksi paikallisravintolassa. Kolme tuntia konepistoolin nopeaa nepalin kielen kuuntelemista.. päässä surrasi monta uutta nepalilaista sanaa!

ryhmätyö

Santosh Koirala ja Samundra Poudel, Alternatives

Nepalin kielen täytteisten tuntien jälkeen siirryimme shoppailemaan ruokatarvikkeita ja tietysti päädyin valitsemaan kanan, joka silmieni edessä oli lopulta palasina muovipussissa kotiin kuljetettavaksi. Joulun kunniaksi kävimme myös Pokharan uudessa Eurooppalaiset standardit täyttävässä Phat Phatenin supermarketissa, jossa on myös liukuportaat... tytöt hyppäsivät liukuportaisiin toista kertaa elämässään, riemun ja KAUHUN määrällä ei ollut rajoja. Liukuporrasseikkailun kunniaksi söimme jäätelöt auringon paisteessa.

Vene täynnä ruokatavaroita saavuimme talolle, jossa naapurit odottivat innokkaina nepalilaisia ystäviäni kuullakseen viimeinkin lisää minusta ja projektistamme(nepalin kielen taitoni ei ole kohentunut merkittävästi, joten keskustelu naapureiden kanssa on pyörinyt hyvin arkisissa asioissa).

Mansikkaista joulua!!

 Jutustelun, paikallisten TUOREIDEN mansikoiden, viinirypäleiden, mandariinien, suklaan ja teekupposen jälkeen aloimme laittamaan joulupäivällistä.. mitäpä muuta kuin daal batia sen ostamamme kanan kanssa!! Kesken kokkauksen liesi otti tulta väärään paikkaan ja aterian nauttimisen sijaan sammutimme alkavaa paloa keittiön pöydältä!! Palavan kohisevan kaasun ääni ja valo on se mitä ei jouluaattoon toivoisi!! Polvet tutisten testasimme kaasuhellaa parin tunnin korjaamisen jälkeen ja se toimi... huah...

Tapahtumien täytteinen päivä jännityksineen, jonka jälkeen maukas lämmin ateria; mitäpä ryhmä naisia muuta tekee kuin nauraa, laulaa ja iloitsee... Ja tottakai lauloimme: resham fiririitä!!

Jatkukoon joulu iloitsemisen hengessä!!

MAAN LÄHEISTÄ NEPALIA

 Vietin jälleen viisi päivää Ghyampesalin kylässä (nimen kirjoitusasu vaihtelee kartoittain). Kylässä viettämä aika saa aina mielen vielä enemmän myllerryksiin kuin Pokhara jossa asun.

Nepalissa on meneillään laskenta, jossa ihmiset kulkevat ovelta ovelle kysellen kuinka monta ja minkä nimistä ihmistä talossa asuu. Vieläkin moni lukutaidoton tai uutta sotaa syrjäisessä kylässä pelkäävä perhe jättää lapset rekisteröimättä, joten väestön tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan. Viimeisimmän laskelman jälkeen ihmisiä arveltiin olevan hieman alle 30 miljoonaa.

Maa on geografialtaan maailman "ryppyisin" maa, eli vuoristoa löytyy muttei turhan paljon tasamaata. Nepal on myös yksi aktiivisista maanjäristysalueista, joka tekee vuoristoon rakentamisesta vielä haastavampaa. Nepal on myös yksi maailman köyhimpiä maita, jolla ei ole varaa käyttää nykyaikaisinta tekniikaa ja teknologiaa. Maassa siis ei ole paljoa teitä, rautateistä puhumattakaan.

Suuressa osassa Nepalia valtaosa tavaroista kulkee lihasvoimin, ja suurin osa ihmislihasvoimin.

Annapurnalla rakennusmateriaali kulkee näin

Naiset kantavat ympäri Nepalia kaiken tarvittavan veden joka päivä "dokossa" kotiinsa

Nepalissa tehtiin yli neljäkymmentä vuotta sitten tutkimus, jonka perusteella maa todettiin maailman ptentiaaleimmaksi vesivoiman käyttäjäksi. Nepal voisi rakentaa vesivoimaloita ja myydä ylijäämäsähkön muille maille. Maassa virtaavalla vedellä voisi sähköistää monta maata! Silti maa kärsii jatkuvasta sähköpulasta ja kylien taloissa on usein vain pari hehkulamppua ja sähköpistoke kännykän lataamista varten. Nyt kuivan kauden aikaan sähkökatkot täällä Pokharassakin - järven, padon ja vesivoimalan vieressä - kestävät jo 5-7 tuntia päivässä. Sähkön avulla mm. teollisuus, kotitaloudet, peltojen kastelujärjestelmät, terveydenhuolto jne. saisi uutta pontta kehittyäkseen.
'
Maan geografian takia virtaava vesi virtaa usein ihmisasutukselle hankalassa paikassa. Maa on täynnä kyliä ylhäällä rinteillä ja vesi virtaa alhaalla laaksoissa sekä rotkoissa. Vesijärjestelmän rakentaminen kyliin vaatisi monenlaisien kalliiden tekniikoiden ja menentelmien käyttöä (pumppausjärjestelmät, sadeveden keruujärjestelmät ja erilaisia säiliöratkaisuja sekä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä), eikä köyhällä maalla ole näihin varaa. Siksi vielä nykyäänkin tytöt ovat usein pois, varsinkin kuivan kauden aikana, koulusta, jotta he voivat auttaa perheitään kantamalla elintärkeää vettä perheelle, eläimille ja kasveille. Perheiden äidit käyttävät pahimmillaan 4-6 tuntia päivästä kantamalla vettä.

Ruokaa elämille

maa on täynnä pengerrettyjä peltoja

 Joidenkin tilastojen mukaan vielä tänä päivänäkin noin 90% väestöstä on riippuvaisia maatalodesta. Tämän voi toisaalta todeta jo osittain toteen turistikävelyllä maan pääkaupungissa Kathmandussakin, ihmisten lisäksi katukuvassa kävelee kanoja, vuohia, lehmiä ja sikoja sekä takapihojen tilkkutäkin kokoisella pihalla kasvaa jos minkä näköistä kasvista.

Terassipeltojen rakentaminen on varmasti ollut sukupovia vaativa urakka! Muistan lukeneeni monta vuotta sitten maailma tila-raportista Nepalissa olevan maan pinta-alaan suhteutettuna lähes maailman vähiten hedelmällistä viljelypinta-alaa, silti lähes koko kansa on riippuvainen maanviljelyksestä!

Terassipellot viljellään tarkkaan ja monsuunikauden sateet käytetään tehokkaasti hyödyksi. Hankalan vesikuljetusjärjestelmän vuoksi peltoja ei voida kastella ja kuivan kauden aikaan suurin osa terasseista hohtaa nepalilaisten ihmisten ihon ruskeissa sävyissä, tyhjinä. Vain asutusten ja vesipisteiden lähellä olevilla pelloilla kasvaa perunaa, pinaattia, sipuleja ja muita kasviksia. Terassipelloilla on monsuuniajasta ja kasvuolosuhteista riippuen kasvanut mm. maissia, hirssiä, ohraa ja riisiä.

Hirssi kuivumassa naapurin pihassa

Tika Gurung erottelemassa jyviä akanoista

jauhinkivi

minä jauhamassa linssejä jauhoksi

jopa alkoholi tehdään itse

Ghyampesalin kylässä vallitsee aina rauhallinen tekemisen meininki. Aamulla herätään auringon ensisäteisiin ja aloitetaan työt. Luulisin, että tietyllä tapaa samalla lailla kuin meillä Suomessa silloin joskus ennenvanhaan...? Olen hieman liian nuori näin vertailemaan, mutta voin hyvin arvailla mummoni juttuja muistellen.

Kukaan ei koskaan kiirehdi ja rynni, sillä kaikki tietävät että sitten eivät voimat riittäisi koko päiväksi, koko vuodesta tai elämästä puhumattakaan. Eikä työ tässä maassa tekemällä lopu. Alkumatkani aikana arvostelin hieman sottaisia nurkkia, hylättyjä pahvilaatikoita ja roskia pihoilla. Nyt kun olen kohta viisi kuukautta seurannut ihmisten aherrusta en osaa muuta kuin olla hiljaa. En usko että itsellänikään riittäisi mielenkiintoa alkaa siirtelemään rojuja, jotka eivät jokapäiväistä elämää merkittävästi haittaa, kun päivä on jo kulunut elämän ylläpitämistä vaativissa tehtävissä.

Jotkut näistä naisita ovat siirtyneet minun henkilökohtaiseen sankariarkistoon päivittäisillä saavutuksillaan!

Aamuhämärissä veden kantaminen, pikainen ruoka, eläinten hoitaminen, lapset töihin ja sitten kouluun, päiväksi pellolle, tavaroiden korjaaminen, polttopuiden kantaminen alhaalta viidakosta, talvivarastojen valmistaminen, eläinten hoitaminen ja iltaruoan valmistaminen. Sitten onkin jo pimeää ja aika käydä nukkumaan. Koko perhe samassa sängyssä. Kannattaa muistaa, että kaikki työ tapahtuu jyrkässä maastossa, koko päivä ravataan painavien kantamusten kanssa kivisiä, tomuisia tai mutaisia polkuja pitkin, ylös ja alas.

Nyt kuivaan aikaan on päivisin lämmintä, mutta öisin ei. Iso osa kylän perheistä asuu lauta- tai peltihökkeleissä (anteeksi rakkaat kylän ystävät, kun arvostelen rakkaita kotejanne!) ja nukkuvat kosteissa pedeissään. Tuuli ja kosteus tukenutuvat sisään monen sentin levyisistä raoista seinissä. Kaukana ovat ilmalämpöpumput, kolmikerroksiset ikkunalasit Suomalainen laaturakentaminen!

 Ruoka hankintaan luonnosta ja ruoan koostumus vaihtelee sen mukaan millä alueella asutaan. Pääsääntö on kuitenkin että syödään kaksi kertaa päivässä; aamulla 8.00 -10.00 ja illalla 18.00 - 20.00. Molemmilla aterioilla pääraaka-aineena on riisi, jota höystetään linssikastikkeella ja kauden kasviksilla ja vihanneksilla. Lihaa syödään paikoittain vain juhlissa ja uskonnoista riippuen vain tiettyjen eläinten liha on sallittua.

Ei ihme että tämä kansa on niin laihaa; jatkuvasti työtä tuollaisella ravinnolla!

Dashai juhlassa syötävä vuohi

Koko perhe osallistuu

Kaikki tehdään käsin

 Vaikka kastijärjestelmästä on yritetty päästä eroon jo -60 luvulta lähtien, vaikuttaa se vielä paikoittain paljonkin ihmisten elämään. Intiassa ja Nepalissa osan elämäänsä eläneen tuttavani mukaan tilanne Nepalissa on kuitenkin kastijärjestelmän osalta paremmin kuin Intiassa.

Vielä nykyäänkin moni kädentaidon ammattilainen tekee työtään siksi, että on siihen syntynyt kastinsa mukaan, eikä muuhun työhön muiden mielestä kelpaisikaan. Olen nähnyt kuinka talooni rakennettiin uudet ikkunapuitteet, patjojen "uudistajat" mylläsivät puuvillan uuteen uskoon, veitsien teroittajat kiertävät talosta taloon, auto korjataan rikkoutumispaikallaan ja monta muuta osaamisen hetkeä.

Huolimatta siitä että Nepal on edelleen yksi maailman köyhimmistä maista, on nykyaika ja edistys tullut tännekin, eikä sen saapumista pidä kieltääkään. Nykyaikaisten tuotteiden ja palvelujen saapuminen maahan, on saanut aikaan sen, että osa näistä kädentaitajista on jäänyt työttömäksi maassa, jossa työttömyys on jo ennestään suuri ja iso asia.

Ikkunanpokat syntyvät

Patjojen uudistajat aloittamassa töitään

Puuvilla pöllyää

Tässä maassa, jossa suurin osa töistä tehdään lihasvoimin ja maatalous on tärkein elinkeinon lähde, on huutava pula mahdollisuuksille parempaan elämään.

Nuoret haluavat opiskella ja lähteä ulkomaille töihin tienaamaan rahaa. Perheet tukevat tätä päätöstä ja antavat säästönsä nuorille matkaa varten. Nepalissakin on käynnissä sama ilmiö mikä oli ja ehkä on vieläkin, maaseutujen autioituminen.

Kathmandu ja muut kaupungit kasvavat kasvamistaan ja kykenevimmät nuoret lähtevät maasta työn perässä, eivätkä ehkä tule takaisin.

C4C projektin tavoitteena on tarjota syrjäseuduilla asuville nuorille mahdollisuus tehdä itselleen uusi elinkeino elämyspedagogiikan ja seikkailukasvatuksen käyttämisestä kouluissa ja turismibisneksessä, mikä on Nepalin suurimmassa rahaa tuottavassa elinkeinossa.

Tässä maassa tarvittaisiin monenlaista apua, mutta joskus paras apu on se, että opettaa ihmisen auttamaan itseään. Toivon että tämä projekti ja monet vastaavanlaiset tuovat sen avun, mitä ovat aikoneet antaa!

Näin joulun alla toivon Suomeen ihanaa, rauhaisaa ja perinteikästä joulua ja Nepalille toivon sitä hyvää tulevaisuutta mikä loistaa näiden ihmisten hymyistä!!

PATHWAYS TO PROGRESS C4C

PATHWAYS TO PROGRESS

A cooperation project with C4C, Alternatives and FEDO has started!! Project is a "Pathways to Progress" pilot which will help to develop future projects but still is fully functioning independent project.

Project has been divided into three separate sections: three months, three months and six months. Project is aimed for young people who have least opportunities in their lives and who are unemployed. First priority have youngsters from dalit or minority communities, but our projects are inclusive for all the casts and gender. C4C works always in cooperation with Nepalese organizations and NGOs and these partners have opportunity and responsibility to select the participant.

Now first three month projects has started in Kathmandu and Pokhara, and will also start after two weeks in Gyampesal at Gorkha district. Kathmandu and Gyampesal project will have first three months only English lessons.

Pokhara project differs from other two in a way that in the first three month period alongside with English lessons there will be workshops organized by partners. C4C is a leading partner and will run six workshops and last day, FEDO will run two workshops and Alternatives four. Project started 16th of December and will last for 12 weeks. Alternatives and FEDO both selected 8 participants and these 16 participant are 20 - 29 years old women and men.

Founder and president of Alternatives Samundra Poudel at Human Rights day march

Chameli Pariyar President of FEDO Pokhara at Expressive Arts workshop

Meeting: James Howell, Rajani Gahatraj, Samundra Poudel, Santos Koirala, Chameli Pariyar and me (behind the camera)

 Workshops run by partners will have topics like: outdoor education, environmental education & sustainability, entreprenurialship, leadership, gender issues and trainers toolbox.

 In future "Pathways to Progress" projects there will be three months English lessons, three months "Pathfinder" training where these young Nepali people will be trained to use outdoor- and environmental education methods. During the last six months of the training participants will be using new skills and methods in Nepali schools providing a possibility a large number of Nepali children to have outdoor classroom experience.

After one year project participants are ready to apply a job, create own enterprise and they will be supported on their future plans.

Scenery from Alternatives office

In Pokhara English lessons are run by Cosmic Brontosaurus Language School and Prem Kunwar and  C4C workshops are run by me and Head of programs Nepal James Howell.

We spend inspiring two days starting the workshops. First two hours English lessons and after traditional Nepali lunch (Daal Bat) we spend the first day getting to know each other by using small activities and games. Second day was a city adventure which ended up to the Parahi Temple island.

We would like to thank to the partners for all the hard work we have done together!! Future looks bright and we are looking forward to the next workshops and future with these participants and participants to come!!

First Pathfinder project group at Parahi Temple Island with James

Human Rights day Pokhara

C4C participated together with many organizations and NGO´s / INGO´s to Human Rights day march at Pokhara 10th December..

March was peaceful and executed in good spirit although according to the Asian Human Righat Comission (AHRC) annual report published on 10th December says that the situation in Nepal is not the best one on human right issues.

"Failure to improve the human rights record not only underlines government negligence toward the protection of the human rights of the people it serves but more importantly also points at larger institutional failures."

On 12th December president Ram Baran Yadav said on Katmandu post that most probably the election planned to next April/ May will not happen. Shame for this beautiful country with amazing people that politics is such a big reason that the development is so slow.

Every individual can help in the process of improving Human Rights not only in Nepal but everywhere in the world. We did our own small part by participating to this event and keep on participating in many different ways. Together we can make a difference!!

ART ATTACK

We had three days, 52 students and open possibilities to do art and experiential learning with 11- 12 year old Nepali children in H.S.S Dullav Government school in Gyampesal.

Our class room second from the right

Class room was small and 52 students was too much at one time to do art, so we divided the class in two groups. First group had ART ATTACK 8.00 - 10.00 am and second group 2.00 - 4.00pm, all together we spend 6 hours with each group. So much happened during those hours....!! Those six hours were among the best hours here in Nepal!!!

We changed the tables to half circle, started and ended the day in circle outside talking which seemed to be something out of ordinary for both to students and to teachers. Using different team building activities, energizers and reviewing methods we managed to make art work even more effective to the youngsters... not to mention  ourselves!

Students had possibility to test different materials and methods for the first time in their school history. Those children haven´t never had any art lessons or any kind of creative lessons where they have opportunity to develop themselves and not only try to memorize new information.

We were so happy to be able to do this short project in the school that we decided to renew ART ATTACK as many times as possible during our remaining time here in Nepal. Zelda will go back to Austria for one month and will come back at the end of January. During February we will go to the schools and create art/experiential learning programs for C4C longer training based on our experiences in the schools.

Already during our work teachers and principals were happy about the result what we accomplished with student and invited us to stay longer or at least to come back to work with other groups in the future. We were also invited to work in Evergreen boarding school.

Everyone was interested of what we are doing

ART ATTACK  will continue!!