Takana on tällä erää 157 päivää ja jäljellä 53 päivää vapaaehtoistyötä koulutuksen parissa Nepalissa. Jo nyt katse kääntyy väkisinkin koettuun ja yrittää hahmotaa kaikkea kokemaa.
Minähän tulin tänne alunperin jonkun jalon tarkoituksen ajamana, tosin perimmäinen tarkoitus ei ole selvinnyt vielä minulle itsllenikään. Ehkäpä se selviää sitten kun olen takaisin kotona!
Julkinen tarkoitus, mitä kerroin kaikille halusivat kuulla tai eivät, oli halu tulla takaisin Nepaliin edellisen vuoden hyvien avustuskokemusten jälkeen ja auttaa tätä maata ihmisineen niillä taidoilla ja ominaisuuksilla mitä minulla itselläni on. Suomessa työskentelen nuorisokeskus Metsäkartanolla ohjelmapalveluvastaavana ja tänne Nepaliin tulin kansainvälisten seikkailukasvastusverkoston suhteiden kautta. Minua eteenpäin ajavana voimana olivat siis elämyspedagogiikka ja seikkailukasvastus.
Mietin uuden vuoden aikaan mitä minulle tulee jäämään käteen tästä kaikesta? Voi niin paljon, niin paljon! Itsekkaitä ihmisotuksia kun yleensä olemme, aloitin reflektoinnin itsestäni ja sitten vasta siirryin siihen, mikä jälki työstäni tänne jää ja olenko siihen jälkeen itse tyytyväinen.
Kyllä ja en. Olen hyvin onnekas kun sain vapaaehtoispaikan koulutuksen ja nuorisotyön parista. En ole itse opettaja, mutta miellän seikkailukasvatusta kouluttavana ja nuorille sitä tarjoavana olevani enemmänkin... hmmm.. ehkä tämä englanninkielinen fraasi kertoo paremmin mitä haen takaa:"I am not a teacher, I am awakener". Voi pojat, miten upeaa on ollut olla paikan päällä todistamassa, mikä voima koulutuksella, opetukseella, oppimisella, oivaltamisella ja tiedon janon herättämisellä on!
Olen ollut erittäin etuoikeutettu, kun olen päässyt itse suunnittelemaan koulutkset, ohjaamaan ne ja kuulemaan arvioinnit työstä, mitä täällä teemme. Käsite, jonka sateenvarjon alla täällä työskentelemme, on outdoor education, käsittäen C4C:n määritelmän mukaan elämyspedagogiikkaa, ympäristö- ja taidekasvatusta.
Mitä käteen jää? Jäljellä on vielä vajaa kaksi kuukautta, luvassa varmasti hienoja kokemuksia, oppimisen ja kokemisen iloa ja tuskaa. Ehkä kuitenkin katson menneeseen ja mitin mitä käteen jää, vasta sitten, kun jokainen koulutuksen hetki on todistetusti koettu.
Siihen saakka seuraan ilolla, kuinka eri ikäiset nepalilaiset nuoret löytävät itsestään vahvuuksia, uusia taitoja, ystävystyvät, muodostavat ryhmiä, kokevat haasteita, ratkaisevat ongelmatilanteita ja opettavat meitä, jotka pyrimme auttamaan heitä oppimaan.
Minähän tulin tänne alunperin jonkun jalon tarkoituksen ajamana, tosin perimmäinen tarkoitus ei ole selvinnyt vielä minulle itsllenikään. Ehkäpä se selviää sitten kun olen takaisin kotona!
Julkinen tarkoitus, mitä kerroin kaikille halusivat kuulla tai eivät, oli halu tulla takaisin Nepaliin edellisen vuoden hyvien avustuskokemusten jälkeen ja auttaa tätä maata ihmisineen niillä taidoilla ja ominaisuuksilla mitä minulla itselläni on. Suomessa työskentelen nuorisokeskus Metsäkartanolla ohjelmapalveluvastaavana ja tänne Nepaliin tulin kansainvälisten seikkailukasvastusverkoston suhteiden kautta. Minua eteenpäin ajavana voimana olivat siis elämyspedagogiikka ja seikkailukasvastus.
Mietin uuden vuoden aikaan mitä minulle tulee jäämään käteen tästä kaikesta? Voi niin paljon, niin paljon! Itsekkaitä ihmisotuksia kun yleensä olemme, aloitin reflektoinnin itsestäni ja sitten vasta siirryin siihen, mikä jälki työstäni tänne jää ja olenko siihen jälkeen itse tyytyväinen.
Kyllä ja en. Olen hyvin onnekas kun sain vapaaehtoispaikan koulutuksen ja nuorisotyön parista. En ole itse opettaja, mutta miellän seikkailukasvatusta kouluttavana ja nuorille sitä tarjoavana olevani enemmänkin... hmmm.. ehkä tämä englanninkielinen fraasi kertoo paremmin mitä haen takaa:"I am not a teacher, I am awakener". Voi pojat, miten upeaa on ollut olla paikan päällä todistamassa, mikä voima koulutuksella, opetukseella, oppimisella, oivaltamisella ja tiedon janon herättämisellä on!
Olen ollut erittäin etuoikeutettu, kun olen päässyt itse suunnittelemaan koulutkset, ohjaamaan ne ja kuulemaan arvioinnit työstä, mitä täällä teemme. Käsite, jonka sateenvarjon alla täällä työskentelemme, on outdoor education, käsittäen C4C:n määritelmän mukaan elämyspedagogiikkaa, ympäristö- ja taidekasvatusta.
Mitä käteen jää? Jäljellä on vielä vajaa kaksi kuukautta, luvassa varmasti hienoja kokemuksia, oppimisen ja kokemisen iloa ja tuskaa. Ehkä kuitenkin katson menneeseen ja mitin mitä käteen jää, vasta sitten, kun jokainen koulutuksen hetki on todistetusti koettu.
Siihen saakka seuraan ilolla, kuinka eri ikäiset nepalilaiset nuoret löytävät itsestään vahvuuksia, uusia taitoja, ystävystyvät, muodostavat ryhmiä, kokevat haasteita, ratkaisevat ongelmatilanteita ja opettavat meitä, jotka pyrimme auttamaan heitä oppimaan.
 |
| Dullav H.S.S koulu Ghyampesalissa |
 |
| Koulun oppilaat laulamassa kansallishymniä |
 |
| Hellloooo! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti