On the way to Ghyampesal

I am on my way to Ghyapesal village in Gorkha district. It is time to go to the schools and do some outdoor education!! We will be working during two weeks approx. with 600 children and group of 40 young students.

Loadsetting (no electricity) is here in Pokhara already 14 hours of day and I bet in village it is even more and my laptop is broken so most probably no updates during the visit.

Heart, head, mind, soul, camera charged.

Readiness to work, checked.

My Tibetan friend in Nepal

One of my Nepali friend lives in Tashi Palkhel Tibetan refugee camp, north of Pokhara at place called Hyanja on Pokhara Baglung Higway.

Her parents has been among the first Tibetan refugees arrive to Nepal in the beginning of  fifties and she has been born in Pokhara 1963 where she has lived all her life so far.

There are more than 20,000 Tibetan refugees living in about 12 settlements across the country. However, the true number of Tibetan refugees is not known. Some estimates suggest that 30,000 Tibetans live in Kathmandu alone.

Refugee identification

One of the neighbors

Tibetan refugees still lives without protection of citizenship which means they can not own properties, work, study, travel... Which is reason that most of them do handicrafts and sell them in the streets to earn money to support their families.

My friends situation is worse than most of her friends. She lost her parents when she was a young girl and was raised by a neighbor. In a country where the social system IS your family, being a single woman without support of any family... I can`t imagine. Can you?

She is a devoted Buddhist like most of the Tibetan refugees and introduced their monastery and religious traditions to us on a day when the monks were preparing the upcoming Tibetan new year. A lot of colorful decorations made out of flour and water was been prepared all over the Monastery.

 

Running a big prayer wheel

This country has shown me so much during this six months. My Tibetan friend is one who showed again a new side of the story of Nepal. I thank her for that and hope that she among all the people in Nepal will have the future they deserve.

Change ahead

Last week has been busy and full of people, events, meetings, workshops, sleeping in different hotels, surfing from one emotion to another. My time Nepal is vanishing somewhere (month to go) and there are still so many things to do, places to go and people to see. I am happy to hear that Zelda is already in the country and we can start to work together for the future. Next month will be full of talking, teaching, workshops, laughter, happiness, frustration, tiredness and again laughter - unforgettable moments!

Creating something new in a strange country and in a new culture is full of opportunities and changes, and that`s why the organization and its people have to be good surfers in many ways....

First time in five months we had the majority of C4C staff in same location talking about past, present and future. Intensive meetings with inspiring people usually means that things move fast forward and also at the same time that you have to be patient with all the possible changes and delays in ahead.

And myself? 

I miss Finland and I already miss Nepal. I miss my family and I already miss my Nepali friends. I want to start to work in Metsakartano and see myself all the new projects there and I want to see how C4C projects develop and give my input here in Nepal. You know, the normal life! 

Still I manage to be happy surfing from one event and from one emotion to another. While surfing, only option is to live in the moment. So I am hanging on my surfboard and enjoying my life with all its twist and turns!!

C4C Pilot on the way to lovely hill

One third out of twelve weeks has been gone now from our Pokhara pilot project: many many English lessons early in the morning led by Prem Kunwar from Cosmic Brontosaurus Language Shool.

If you travel to Pokhara and want to learn Nepali language, Prem doesn´t only teach English for Nepali people but Nepali and Hindi for us who doesn´t speak those language. He just knows how to make people to be exited about languages and their own skills. Inspirational teacher. Thank you Prem Guru-Ji!! Excellent work!!!

We have also had so far two workshops led by Alternatives Nepal. Workshops has been linking very well to the outdoor education theme, even so much Samundra, Santosh and Shiva has been using some of the methods I was planning to have on our next workshops. Looks like cooperation is working like a dream!!

Partnership between C4C and Alternatives is new but already these couple of workshops have proven the partnership fruitful and valuable. Subjects of the workshops has been creativity, entrepreneurship and power of observation in a continuum so that everything goes well together with each other supporting the main idea which is for my knowledge to make participants to recognize their own potential in finding work or crating own business.

One workshop was led by FEDO and subject was their strength: gender issues, which are playing much bigger role here in Nepal than it is playing in Europe. And I don´t want to minimize  any gender related problems in Europe, just refer to my own observations and what I have learned by participating FEDOs work. We live in the same world in different worlds.

We, C4C,  have done two workshops about outdoor education and next two will be within couple of days... we are on our way to lovely hill to find out things about environmental education and sustainability.... I am excited and looking forward to work with the inspiring Pokhara group!

Higgins & Loynes 1997

MIETTEITÄ POON HILLIN JÄLKEEN

Ullerissa tuhansien portaiden jälkeen

Mitähän minä uhosinkaan ennen trekkaamaan lähtemistä? Sitä kuinka vuoret ovat piirtäneet kuvansa sieluuni ja pakottavat palaamaan luokseen aina uudelleen.

Yksin vaeltamisen yhtenä hyvänä puolena on se, että keskustelukumppanina olet sinä itse. Hyvää seuraa, ei siinä mitään, mutta joskus sitä kuulee totuuksia, mitä ei välttämättä halua kuulla; joskus taas saatkin parempia vastauksia kuin odotitkaan.

Ne tunnit kavutessa ylös loputtomia kiviportaita kohti Ulleria kerroin itselleni moneen kertaan, että "Etkö sinä taulapää muista viime kerralta että korkealle mennessä happea on vähemmän.", "Kävele nyt hyvä nainen hiljempää" ja "Oliko tämä nyt sitten niin hyvä idea ollenkaan?".

Päivä oli kuuma, vuoria ei missään ja keho kertoi karua tarinaa siitä, mitkä lihakset kehittyvät ja mitkä surkastuvat, kun pääsääntöisesti vain melot ja mennä lipsottelet lipokkailla Pokharan tasaisia asfalttikatuja pitkin.

Hyvin vapaasti suomennettuna; suojele ympäristöä

 Muutama tunti hikoilua ja taistelua, jonka jälkeen muistutin itseäni että tämähän se juuri on se syy MIKSI. Eivät ne ole ne vuoret, meret, erämaat, järvet, joet tai tunturit, vaan ne hetket jolloin lähestyt jokaista noista paikoista. Jokainen askel, jokainen melan veto, jokainen pyörän polkaisu; kaikki ne toimivat kuin rukousmylly buddhalaiselle tai ehtoollinen kirkossa, pyyhkivät pois negatiivisuuden sielusta ja mielestä. Jokaisen hengenvedon yhteydessä kirjoitat itseäsi onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi.

Ei se ollutkaan se vuoristo, saman olotilan saavutan kun kävelen Rautavaaran erämaissa yksin, ryhmässä tai koirani kanssa. Voi kuinka tylsää! Vai onko sittenkään?

Minä nyt vaan halusin uskoa vuoriin, nyt minun on pakko uskoa vain luontoon ja luonnossa liikkumisen voimaan... eipä siinä mitään väärää ole, menetin vain addiktiivisen syyn sanoa miksi tulisin takaisin Nepaliin.

Ihmisten lisäämää taidetta

Mietin olenko itse kalleellaan, mutta totesin peikkometsän kasvavan hieman vinoon

Noustessa ylös kohti Ghorepania, läpi tuoksuvien rhododentron metsien, olin jo saavuttanut kaiken sen, miksi olin lähtenyt patikoiomaan. Saapuessa Poon Hillin näköalapaikalle sain vielä bonuksen; paikalla oli vain yksi venäläinen nuori mies, joka ystävällisesti otti minusta sen pakollisen turistikuvan kyltin vieressä ja jatkoi matkaansa minne ikinä oli menossakaan. Minä jäin ylös ja istuin yksin hymyilemässä, mitäpä sitä muuta tarvitsee tehdä suuressa autiudessa ja hiljaisuudessa.

Poon Hill

Minä Poon Hillillä

Sieltä ne vuoret katsovat; juuri minua ;)

Monta suurta mm. Annapurna South ja Macchapucchre

Matka alas alkoi ennen kuin keho oli tajunnut kiivenneensä ylös. Olin hämästynyt jokaisen etapin saavuttamisesta: "Joko nyt?", "Miksi jo nyt?". Hiljensin tahtiani ja kuuntelin luonnon elämää.

 En vieläkään tiedä mikä niissä metsissä tuoksuu niin hyvälle? Tuoksu on kuin syksyinen sadonkorjuu, kukkakauppa, lehtivihreä ja syksyinen metsä yhdistettynä.

Metsät kuhisevat elämää, kun antaudut sitä kuuntelemaan ja seuraamaan. Kuukkeleita muistuttavat linnut etsivät ruokaa kuivien lehtien seasta sellaisella tohinalla kuin villisikapesue olisi ollut töissä. Siniset, punaiset, kirjavat, pitkäpyrtöiset, isot ja pienet linnut iloitsivat auringon lämmittämmistä metsäaukoista. Oravat juoksivat pakoon kärpän näköistä nisäkästä ja minä vain ihmettelin silmät suurina ja korvat apposen auki, kuinka kauniilta kaikki myös kuulostaa.

Matkalla alas olin hetken keskellä kahden apinalauman kahinoita; joka puolelta kuului vikinää, sihinää, rapinaa, kiljahduksia ja vilahteli erikokoisia ruskeita apinoita. Päivää ennen olin viettänyt hetken "keskustellen" valkonaamaisten apinoiden kanssa. Muutaman nopemman sydämenlyönnin saattelemana jatkoimme matkaamme omiin suuntiimme; apinat tuonne ja minä tuonne (nepalilaiselta kun kysyt missä joku on, saat vastaukseksi "tuolla").

Aamuiset jääpuikot rinteessä

Niinhän siinä käy, että realitycheck seuraa hyvin pian "liiallista" intoilua. Takaisin Pokharaan taksilla matkatessa saimme kyytiimme milloin mitäkin matkustajaa nepalilaiseen tyyliin, mutta yhden niistä tulen muistamaan aina. Kolmekymmentä kilometriä ennen Pokharaa edessä oli poliisi kuulustelemassa mikrobussin ajajaa, noin sata metriä mikrobussin jälkeen valtava väkijoukko pysäytti taksimme ja avasi takaoven. Täyteen taksiin hyppäsi vauhdilla isä sylissään kuusivuotias poika, jonka päälle mikrobussi oli juuri ajanut.

Ne neljäkymmentäviisi minuuttia kohti sairaalaa olivat täynnä pelkoa, toivoa ja vanhemman rakkautta. Se ääni, millä isä jutteli pojalleen, oli täynnä aitoa rakkautta ja uskon, että se rakkaus auttoi poikaa selviämään eilisen, tämän päivän ja tulevaisuuden.

Minä jatkan oloani Nepalissa jälleen sielua ravistavien kokemusten hyvällä tapaa kolhimana. Tiedäthän, että lihaskin vahvistuu, kun se ensin vähän rikkoutuu?

ON THE WAY TO POON HILL

Photo: Oma Kapua 2012 Annapurna

Tomorrow we have one of our project workshops, led by Alternatives which I will participate.  I am always happy to see our participants and equally happy to participate the workshops.

Still.... I am waiting for Thursday morning to arrive. I will jump to local bus and head to Naya Pul, where trekking route Ghorepani - Ghandruk starts, the way to Poon Hill vantage point.

Description of Poon Hill trek doesn`t sound too depressing: "This trek, in the Annapurna foothills to the view point on Poonhill (3210m), offers all the best of trekking in Nepal. Enjoy trekking in the spectacular mountain scenery through charming villages inhabited by the Gurungs, Magars, dense rhododendron forests full of birds and deep sub-tropical valleys, all set below the Annapurnas with the picturesque peak of Machhapuchhre (Fishtail Peak) dominating the skyline. At the climax of this trek you will climb Poonhill at dawn to enjoy one of the most spectacular views of the mountains on earth. As the sun touches the snow-capped summits the Himalayan giants, Dhaulagiri (8167m) and Annapurna (8091m) along with a maze of other peaks, slowly begin to appear, like magic, before our eyes. It is a rewarding trek that can be enjoyed by every lover of nature and beautiful landscapes."

My Nepali friends are a bit horrified me going to do the trek by myself on the cold season. I still trust my Finnish gene`s to help me survive the windy Poon Hill: I think that is what makes it cold together with altitude. According to Mountain weather forecast it will be all the time above zero Celsius and I heard that in Finland in my home it has been -20 and something for a while.

Last year my soul was tattooed by mountains and that tattoo wakes alive every now and then demanding something. In order to make that longing woken by the tattoo to sleep again, I just have to go to the mountais or even see them closer. So I am going and hoping that on Saturday morning the sky will be clear!

But like Ralf Waldo Emerson said: "Life is a journey, not a destination", so I will continue enjoying my journey on this very moment... still a bit longing to the mountains! ;-)

MITÄ KÄTEEN JÄÄ?

Takana on tällä erää 157 päivää ja jäljellä 53 päivää vapaaehtoistyötä koulutuksen parissa Nepalissa. Jo nyt katse kääntyy väkisinkin koettuun ja yrittää hahmotaa kaikkea kokemaa.

Minähän tulin tänne alunperin jonkun jalon tarkoituksen ajamana, tosin perimmäinen tarkoitus ei ole selvinnyt  vielä minulle itsllenikään. Ehkäpä se selviää sitten kun olen takaisin kotona!

Julkinen tarkoitus, mitä kerroin kaikille halusivat kuulla tai eivät, oli halu tulla takaisin Nepaliin edellisen vuoden hyvien avustuskokemusten jälkeen ja auttaa tätä maata ihmisineen niillä taidoilla ja ominaisuuksilla mitä minulla itselläni on. Suomessa työskentelen nuorisokeskus Metsäkartanolla ohjelmapalveluvastaavana ja tänne Nepaliin tulin kansainvälisten seikkailukasvastusverkoston suhteiden kautta. Minua eteenpäin ajavana voimana olivat siis elämyspedagogiikka ja seikkailukasvastus.

Mietin uuden vuoden aikaan mitä minulle tulee jäämään käteen tästä kaikesta? Voi niin paljon, niin paljon! Itsekkaitä ihmisotuksia kun yleensä olemme, aloitin reflektoinnin itsestäni ja sitten vasta siirryin siihen, mikä jälki työstäni tänne jää ja olenko siihen jälkeen itse tyytyväinen.

Kyllä ja en. Olen hyvin onnekas kun sain vapaaehtoispaikan koulutuksen ja nuorisotyön parista. En ole itse opettaja, mutta miellän seikkailukasvatusta kouluttavana ja nuorille sitä tarjoavana olevani enemmänkin... hmmm.. ehkä tämä englanninkielinen fraasi kertoo paremmin mitä haen takaa:"I am not a teacher, I am awakener". Voi pojat, miten upeaa on ollut olla paikan päällä todistamassa, mikä voima koulutuksella, opetukseella, oppimisella, oivaltamisella ja tiedon janon herättämisellä on!

Olen ollut erittäin etuoikeutettu, kun olen päässyt itse suunnittelemaan koulutkset, ohjaamaan ne ja kuulemaan arvioinnit työstä, mitä täällä teemme. Käsite, jonka sateenvarjon alla täällä työskentelemme, on outdoor education, käsittäen C4C:n määritelmän mukaan elämyspedagogiikkaa, ympäristö- ja taidekasvatusta.

Mitä käteen jää? Jäljellä on vielä vajaa kaksi kuukautta, luvassa varmasti hienoja kokemuksia, oppimisen ja kokemisen iloa ja tuskaa. Ehkä kuitenkin katson menneeseen ja mitin mitä käteen jää, vasta sitten, kun jokainen koulutuksen hetki on todistetusti koettu.

Siihen saakka seuraan ilolla, kuinka eri ikäiset nepalilaiset nuoret löytävät itsestään vahvuuksia, uusia taitoja, ystävystyvät, muodostavat ryhmiä, kokevat haasteita, ratkaisevat ongelmatilanteita ja opettavat meitä, jotka pyrimme auttamaan heitä oppimaan.

Dullav H.S.S koulu Ghyampesalissa

Koulun oppilaat laulamassa kansallishymniä

Hellloooo!