TÖITÄ VUORIEN KATVEESSA

Viime päivät Oma Kapua Annapurnaryhmän palattua takaisin Suomeen, olen viettänyt järjestäen palavereja, lähettäen sähköposteja ja soittaen monta puhelinsoittoa... aika on siis kulunut työntäyteisissä merkeissä. Melonta järven yli, siirtyminen bussilla tai kävellen paikasta toiseen on kuin kulkisi maisemakortissa.

Monsuuniaika kätki sisäänsä Pokharaa ympäröivät vuorijonot. Nyt kuivan kauden aikana vuoret ovat alati läsnä. Aamun vaaleanpunaisista hattaravuorista päivien valkoisen kirkkauden ja illan selväpiirteisyyden kautta yön hentoihin haamuihin. Tuntuu kuin vuoret olisivat inhimillisiä olentojan alati vaihtuvine ilmeineen. Vaikka päivä olisi kuinka kiireinen tahansa, unohtuu kiire katseen löytäessä valkoiset vuoret. Vuori kerrallaan ne iskevät minulle silmää ja sanovat: "tule lähemmäs". Minusta tasamaan tallaajasta on tullut kovan luokan vuoribongari, joka tulee ikuisesti fanittamaan näitä kivisiä ja jäisiä jättiläisiä.

“If you are faced with a mountain, you have several options.

You can climb it and cross to the other side.

You can go around it.

You can dig under it.

You can fly over it.

You can blow it up.

You can ignore it and pretend it’s not there.

You can turn around and go back the way you came.

Or you can stay on the mountain and make it your home.”