KULTTUURISHOKKI, osa1

 

Jotenkin olen kuvitellut olevani ihmisenä kuin kameleontti ja vain loksahtavani aina erilaisiin ympäristöihin, fyysisiin ja sosiaalisiin. Tällä kertaa oman ekolokeron löytäminen tässä ihanan kaoottisessa maassa ja kulttuurissa kestää tavallista kauemmin. Haluan oppia ja ymmärtää. Saada kulttuurista ja kielestä otteen, joka auttaa minua sopeutumaan edessä oleviin tehtäviin, ei ainoastaan ulkopuolisena länsimaalaisena vaan osana tiimiä. En hämmenny tai nolostu yleensä helposti, no en oikeastaan ollenkaan, joten tämä matkan alku jo kulttuurishokkeineen kertoo, että edessä tulee olemaan monta uutta ja hienoa kokemusta. Nolostumisia, oivalluksia, ilahtumisia, järkytyksiä, naurua eli yksinkertaisesti elämää Nepalissa.

Kaikella rakkaudella ja kunnioituksella: KULTTUURISHOKKI, osa1

Ensimmäinen asia Nepaliin saapuessa ei ollut yllätys, mutta salpasi silti hengityksen. Lämpötila oli kolmenkymmenen paremmalla puolella, ilmankosteus korkea ja sakeanaan erialaisia hajuja ja lemuja. Muutaman päivän kuluessa kurkussa ja nenässä tuntui tiheä Kathmandun ilma. Ilmansaasteet ja pöly tekivät äänestä käheämmän, kurkusta karhean. Nepalissa ei ole juurikaan lakeja ja asetuksia ajoneuvoihin tai teollisuuteen liittyen ja kaikenlaisia säädöksiä osataan kiertää omanlaiseen nepalilaiseen tapaan.

Ohituksia lähikontaktissa

Liikenteen kuhina oli tuttua jo edelliseltä kerralta. Tänä vuonna jouduin kuitenkin kohtaamaan liikenteen heti alukuun moottoripyörän selässä. Kaduilla ei ole liikennevaloja, liikennesääntöjä on mutta pääsääntönä tuntuu olevan että se menee ensin kuka mahtuu ja uskaltaa. Joidenkin suurempien risteysten keskellä seisoo poliisi, jonka tehtävät eivät ole auenneet minulle. Miesparat vain seisovat koko päivän naamari naamallaan keskellä pakokaasuja. Tuo ei ole ainoa ammatti joka saa ihailemaan näiden ihmisten kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa.

Tiet ovat täynnä erikokoisia autoja, riksoja (polkupyörätakseja), traktorin ja auton risteytyksiä sekä ihmisiä kuljettamassa valtavia määriä tavaraa polkupyörien ja erilaisten kärryjen avulla sekä otsansa varassa. Oman mausteensa liikenteeseen tuovat eläimet, joista näkyvimpinä ovat keskellä tietä päivää paistattelevat koirat ja omia uriaan kulkevat lehmät sekä härät. Vastaan saattaa tulla myös lauma rottia (näin kissan kokoisia) sekä elefantti omistajansa kanssa. Omaksi yllätyksekseni olen pystynyt rentoutumaan täysin erilaisten kulkuneuvojen kyydissä, sillä viime vuonna koin kuolemanpelkoa joka kerta kun olimme liikenteen seassa.

Jalankulkijana tie ylitetään luottamuksen varassa. Ainakin siltä minusta tunttuu, en ole vielä löytänyt selvää logiikkaa siihen kaaokseen. Katsot välin, jossa arvelet pääseväsi tien yli tai ainakin puoleenväliin saakka. Välillä seisot kaikessa tuossa kaaoksessa keskellä tietä yrittäen löytää seuraavan raon suorittaa tien ylittäminen loppuun. Ensimmäistä kertaa tietä ylittäessäni kuvittelin itseni Lontoon liikenteeseen siskoni kanssa. Hän opetti vuosia sitten olemaan kylmäpäinen ja pitämään kiinni päätöksestä ylittääkö katu vai ei. Kiitos Miian ja Lontoon, olen selvinnyt jo monesta tieseikkailusta kunnialla! It is all about your mind!!

Liikenne

monenlaisia kulkijoita

ja monenlaisia välineitä

Matkustaminen julkisella bussilla on omanlaisensa seikkailu, johon kannatta lähteä vain jos et kärsi matkapahoinvoinnista tai vatsavaivoista tai läheisyyden pelosta. Parhaimmillaankin tiet Nepalissa ovat Suomen keväisten routavaurioituneiden syrjäkylien vähiten käytettyjen teiden luokkaa. Kulkuneuvot ovat nähneet parhaat päivänsä ja iskunvaimennus on ehkä joskus ollut olemassa. Jos muistat ostaa bussilipun etukäteen ja saat istumapaikan, ei se takaa sitä että istut paikallasi yksin. Syliisi saattaa tulla jonkun lapsi, vuohi tai ostokset. Jos saat pitää sylisi vapaana, istut ilmastoimattomassa bussissa iho ihoa vasten iloisten nepalilaisten kanssa, jotka haluavat tietää sinusta kaiken. Bussin osuessa monttuun voit vain toivoa että laskeudut takaisin istuinpaikallesi viimeisenä. Viime reissulta on vieläkin muistona pari mustelmaa. ja nolostunut mieli kun laskeuduin pienen nepalilaismiehen syliin rysähtämällä. Hän vain hymyili sydämellisen kohteliaasti! Silti nolotti!

Syrjäisen kylän nepalilaiset omaavat lapsenkaltaisen uteliaisuuden ja kyselemisen innon. Bussimatkan aikana olin jo oppinut että kysymyksiä tulee, silti olin hieman hämmentynyt saapuessani Gyampesalin kylään. Viisi askelta bussista saapumisen jälkeen minulta oli jo kysytty olenko naimisissa ja onko minulla lapsia. Nepalin kulttuurissa on vielä vahvana järjestetyt avioliitot, jotka kestävät koko elämän. Yli 90% avioliitoista on järjestettyjä ja avioeroa pidetään häpeällisenä. Olin siis jo menettänyt osan arvostani noiden viiden askeleen jälkeen. Perheellä on suuri merkitys tässä taloudellisesti köyhässä kulttuurissa. Sosiaalihuoltoa ei ole, joten lapset, vanhukset ja kaikki syystä tai toisesta työttömänä olevat ovat riippuvaisia läheisistään.

Näiden ihmisten on vaikeaa ymmärtää miksi asumme perheeni kanssa niin hajallaan toisistamme, jos meillä kerran olisi varaa asua lähempänä.  Asia, jota on täällä ollessa vaikea selittää ja perustella edes itselleen. Vaikka menetin arvoani hiukan avioeron vuoksi, saavutin sitä takaisin sillä että minulla on poika. Esitellessäni perhettäni täällä muille, esittelen lapseni aina ikäjärjestyksessä: ”chhorri baais, chhorraa bis”. Tytär 22 ja poika 20. Nepalilaiset kääntävät järjestyksen aina toisinpäin. Minulle Tuire ja Teemu ovat molemmat tasaväkisen tärkeitä!

Tuire ja Teemu

Täälläpäin maailmaa poika on suvun jatkaja ja ehdottoman tärkeä myös tuonpuoleisen elämän kannalta.

Nepalin valtauskonto on hindulaisuus, jossa turvallinen siirtyminen tuonpuoleiseen tapahtuu ainoastaan pojan/poikien suorittaman hautausseremonian kautta. Jos sinulla ei ole poikaa, saattaa sielusi jäädä vaeltelemaan väärään paikkaan. Pojat suorittavat vanhempiensa hautausseremoniat polttohautauksineen, pukeutuvat vuoden ajan valkoisiin vaatteisiin ja ajavat päänsä kaljuksi. Poika siis takaa eläkkeen lisäksi tuonpuoleisen elämän! Toivon että projektissamme mukana olevat tytöt voivat joskus kokea edes lähes samankaltaisen arvostuksen perheissään kuin veljensä saavat. Pienin askelin, kulttuuria kunnioittaen.

Matkustin pakistanilaisen liikemiehen kanssa Ghyampesalista Kathmanduun. Matka kesti lähes koko päivän, jonka aikana oli mahdollisuus keskustella monenlaisista asioista. Hän kertoi, että Pakistanissa on vieläkin tapana syrjäkylissä tappaa tyttövauvat ja yrittää saada tilalle poikavauva. Epäilimme molemmat, että tilanne saattaa olla sama myös täällä Nepalissa. Tuohan on tietysti laitonta, kamalaa ja länsimaalaisittain ei-hyväksyttävää. Vaikea kuitenkin täällä paikan päällä ottaa tiukkaa kantaa ja yrittää selittää että mies ja nainen voivat kumpikin tuoda elannon ja kunnian perheelle. Vaatii vahvaa luonnetta ja modernia ajattelua irtautua vuosituhantisista traditioista.

Ganderbha heimon lapsia

Viime vuonna valitimme hieman ruoan yksipuolisuudesta Nepalin matkamme aikana. Jokainen huokaili paluublogissaan kaikista ihanista ruoista joita oli syönyt Suomeen paluun jälkeen. Ruoasta myös puhuttiin paljon matkan aikana. Täkäläiseen ruokakulttuuriin kuuluu väistämättömänä osana riisi, jota syödään kaikilla aterioilla. Matkustaessasi Nepalissa, tulet kuulemaan kysymyksen ”Bhat khayo?”, oletko syönyt riisiä, monia kertoja päivän aikana. En ole vielä selvittänyt itselleni haluavatko ihmiset todella tietää olenko syönyt riisiä vai onko kyseessä enemmänkin tapa kysyä mitä kuuluu. Vastaan kiltisti ”Chha, bhat Khayo”, sillä kieltävästä vastauksesta päädyt kysyjän kotiin syömään Dhal Bhatia joka sisältää pienen lumihuippuisen vuoren verran riisiä.  Heille on aivan sama vaikka olisit juuri syönyt viisi samosaa, ilman riisiä et ole syönyt ateriaa. Alueella jossa asun käytetään reippaasti chiliä ja mausteita. Itse pidän maustetusta ruoasta, joten olen onnellinen. Paikalliset kuitenkin kärsivät vakavista närästys- ja ruokatorvivaivoista, mutta eivät liitä vaivoja mitenkään mausteisiin ja chiliin!

Olen syönyt kiltisti kaiken eteeni kannetun, ostanut ja syönyt ruokaa katukojuista sekä valmistanut itse ruokaa aineista joita en tunnista. Nyt jo olen laihtunut hieman (Äiti: vielä on varaa laihtua), sillä tässä kuumassa säässä ei ole nälkä. Syön kaksi kertaa päivässä, lounaan ja päivällisen. Syrjäisessä kylässä ei ole saatavilla tuoreita kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, kahviloita, leipomoita tai herkkukauppoja. Kaupoista saa riisin ja linssien lisäksi perunoita, sipulia ja valkosipulia. Ulkona syöminen Poharessa tarkoittaa dhal bhatia (linssimuhennosta riisillä), tarkaria (kasviksia), uppopaistettuja samosoja tulisella perunatäytteellä sekä satunnaisia momoja (hieman kuin ravioleja).  Ruoka on hyvää, mutta hieman yksipuolista. Kylään saapuviilta toivotaan tuliaisiksi kaikkea tuoretta ja herkkunaposteltavia.

Lempilounaspaikan ruokatarjonta juhlapäivänä

Älkää käsittäkö minua väärin, nautin suunnattomasti ajastani täällä Nepalissa. Nuo kulttuurin ja maan erilaisuudet ovat kuin sipuli, valkosipuli ja chili dhalissa; ne tuovat sen maun ja elävyyden tähän kaikkeen. On hyvä huomata että maailma ja elämä on erilaista. On hyvä kokea kurjaa oloa toisten ja itsensä puolesta. Kaikki tämä ja vielä enemmän auttaa ymmärtämään ei vain itseään vaan myös tätä ja omaa maata. Lipokkaat jalkaan ja uusia kulttuurishokkeja kokemaan!! JINDAGI YESTAI HO!! SELLAISTA ON ELÄMÄ!!