KATHMANDUSSA

Hyvin valvottujen viimeisten öiden jälkeen aloitin varsinaisen matkan kohti Nepalia Lahden rautatieaseman läheltä bussipysäkiltä. Siitä alkoi toista vuorokautta kestävä unen ja valveen rajamailla eteneminen. Nukuin bussimatkan Lahdesta Helsinki-Vantaalle, lennon Helsingistä Amsterdamiin ja Amsterdamista Delhiin. Saavuttuani Intiaan, olin vielä niin väsyksissä hyvin valvottujen öiden ansiosta (Kiitos Maria, Teemu, Petri, Pale ja etenkin Mika, joka jaksoi valvoa kanssani kaksi yötä), että etsin lentokentältä kolon, jossa nukuin taas noin kuusi tuntia. Lento Kathmanduun noudatti jo aiemmin mainittua tuttua kaavaa; heräsin vasta kun kone rullasi kiitoradalla. Huolimatta siitä, että nukuin lähes tauotta, osasin olla hereillä kaikkien ruokailujen ajan ja ruoka maistui.

India Air ja aidot ruokailuvälineet

Johtuiko nälästä, väsymyksestä vai molemmista, mutta tällä kertaa lentokoneruoat maistuvat. Kasvismunakas ja herneet nautittuna aidoilla ruokailuvälineillä India Airin lennolla kruunasivat matkanteon. Kahvikin maistui, kahville.

Koneeni laskeutui Kathmanduun myöhässä ja viisumijonossa kesti aikaa. Nepalin viisumi haetaan ja ostetaan saavuttaessa Kathmandun lentokentältä.

Andy ja Greg olivat minua vastassa.... moottoripyörillä! Heillä oli kiire eteenpäin, joten en ehtinyt selittää että en harrasta moottoripyöriä. Olen joskus päättänyt, etten pyörän kyytiin hyppää kaksin tai yksin!! Nepalissa on laki, jonka mukaan vain kuskin täytyy pitää päässään kypärää. Hyppäsin siis väsymyksestä hämmentyneenä Andyn taakse, ilman kypärää ja kiitäminen kaoottisen liikenteen, eläinten ja roskakasojen välissä alkoi. Muutaman kurvin jälkeen huomasin jo itse asiassa nauttivani kyydistä ja sekalaisesta liikenteestä. Koin vahvemmin olevani osa kaupunkia ja sen kulttuuria. Kuuma ilma, pöly, saasteet, hajut ja värikäs kaupunki läjähtivät niin vahvasti aisteihin, ettei kyydissä ehtinyt pelkäämään. Minun ilmeisesti pitäsi ajaa itse moottoripyörällä Ghyampesalissa... Jospa tämä motoristifiilis säilyy ja tulen seuraavien viikkojen aikana pärräilemään vuoriston vilkkailla, kapeilla ja huonokuntoisilla teillä. Eikös se moottoripyöräily aloiteta suoraan tuollaisissa olosuhteissa?

Kathmandussa ollessani asun Andy ja Annette Ashworthin kotona, jossa pyöritetään myös Chance for Changen toimistoasioita sekä majoitetaan vieraita.

Andy, moottoripyörä, KYPÄRÄ ja kotipiha

Nepal ja sen sähköverkosto

Kuulin että Ghyampesalissa ei toimi netti ja puhelinliittymäkin vain jotenkuten, joten yrittän päivittää proketiin liittyvää tietoa ennen kylään matkustamistani. Saattaa olla, että lähden sinne huomenna tai ylihuomenna... Ihanan letkeää tämä elo näin brittiläis-nepalilaisessa projektissa. Totta puhuakseni projektin vetäjät ovat hyvin kiireisiä. Tällä ja ensi viikolla saapuvat rahoituspäätökset ja maahan saapuu potentiaalisia yksityisiä rahoittajia, Nepalista ja hyväntekeväisyydestä kiinnostuneita miljonäärejä. Viikko on siis heillä kiireinen ja minä lähden pääkaupungin kiireistä Ghyampesaliin valmistelemaan rahoittajien vierailua kylään. Tänään ostin mukaani lisää ruoka-aineita, sillä tie perille majoituspaikkaani on poikki ja monsuunikaudesta johtuen kylän ruokatarvikevalikoima on rajallinen.

Monessa kadunkulmassa on oma Ganesh

Kylänraitti, Sanepa Chowk

Lähi"super"market

Tämä sinnikäs ja värikäs kansa hämmästyttää ja kiehtoo minua monessa mielessä. Maassa ei ollut toimivaa hallitusta sisällissodan aikana 1996-2006, silti infrastruktuuri toimi lähes yhtä hyvin kuin nyt. Huolimatta siitä, että Nepal on edelleen yksi vähiten kehittyneistä maista, on positiivinen yhteiskunnallinen ja valtiollinen kehitys edennyt rauhalliseen tahtiin. Silti tänne värikkääseen maahan jää varmasti aina jotain, jota tällainen länsimaalainen turisti ihmettelee ja kuvaa paikallisten huvitukseksi. Minua ei esimerkiksi lakkaa kiehtomasta nuo sähköpylväät syheröisine johtoviritelmineen.

Tämän valtion motto kuvaa mielestäni hyvin myös tätä hymyilevää kansaa: जननी जन्मभूमिष्च स्वर्गादपि गरियसि eli "isänmaa on arvokkaampi kuin taivaan valtakunta".

 Sain myös tänään kuulla meneillään olevasta tieverkoston uusimisesta. Pitkin Kathmandua kulkee arvokas delegaatio mittanauhansa kanssa. On määritetty, että teiden pitää olla tietyn levyisiä. Vielä en ole kuullut tuota maagista virallista mittaa. Tie mitataan, reunat merkitään punaisella spray maalilla ja seuraavaksi tietä pitkin ajaa puskutraktori... jyräten alleen kaiken, mikä on jäänyt punaisen viivan väärälle eli tien puolelle! Andy ja Annette kertoivat, että lähellä on katu, jossa taloista lähti viime jyräyksessä kadun puoleinen seinä pois. Näkyvillä olivat ihmisten asuinhuoneet!

Tänään todistin itse tuota mittaustoimenpidettä: pukumiehet mittasivat ja speijasivat, poliisi valvoi toimenpidettä. Liikkeen pitäjä katsoi voimattomana myyntitiskinsä takaa, kuinka hänen kauppansa porras ja kantava pylväs jäivät maagisen punaisen viivan väärälle puolelle...

Mittamies työssään

Monsuunikausi Nepalissa kestää kesäkuusta syyskuuhun, joten vielä tällä hetkellä elämme monsuunikauden päivärytmin mukaan. Aamulla auriko paahtoi armottomasti ja nyt vesisade tuo sisälle taloon raikasta ja puhdistavaa ilmaan.

Kaikki ovat hellettä paossa

Louisa, Andy ja Bob-koira

Hindulaisuuteen (n.80% väestöstä) ja buddhalaisuuteen (n.10% väestöstä) kuuluu elämän ja eläinten kunnioittaminen. Moottoripyörämatkan aikana näin jälleen kerran lehmiä, vuohia, kanoja, ankkoja ja lintuja kaikkialla.. koirista puhumattakaan! Iltaisin kuulostaa siltä, että Kathmandu muuttuu koirien kaupungiksi. Päivisin helteessä retkottavat piskit heräävät pimeän tulleen eloon ja koirien haukunta raikaa joka korttelissa.

Annetten ja Andyn Bob koira on tottunut asumaan Skotlannin nummilla. Nyt Bob on asunut Nepalissa kaksi viikkoa. Täällä pääsääntöisenä elintilana on korkealla portilla ja piikkilangalla ympäröity piha pienine puutarhoineen. Aidan ympäriltä kuuluu monenlaisia ääniä, myös niitä toisten koirien ääniä. Bob on päässyt muutaman kerran lenkille, mutta reviireistään tietoiset kulkukoirat eivät ole olleet näistä lenkeistä mielissään.

Ihmiset joutuvat ulkoilulenkkien aikana kantamaan mukanaan reilun metrin mittaista bambukeppiä, jonka tarkoituksena on suojella Bobia muilta koirilta. Viime vuonna viimeinen näky Katmandun lentokentän ulkona oli kuolemaa tekevä koira, joka yritti hakea turvaa meidän KAPUA joukosta. Tänä vuonna ensimmäisiä näkyjä moottoripyörän selässä oli keskellä tietä makaava kuollut koira ja tänään näin länsimaalaisen naisen ruokkivan valtavaa laumaa kulkukoiria. Omaa koiraa ikävöidessä voin siis seurata tätä eläväistä ja kuolevaista koirien valtakuntaa täällä maailman korkeimmassa valtiossa!