GYAMPESAL, POHARE.. matkan alku

Naapurit on kauniita!!

 Bussimatka Katmandusta Ghyampesaliin oli mielenkiintoinen, vähintäänkin. Taksin ja moottoripyörän kyydissä istumisen jälkeen turistibussissa seitsemän tuntia, jonka jälkeen kolmella eri paikallisbussilla perille. Viimeiset 37 kilometriä pitkin jyrkästi vaihtelevaa ja sortuvaa "perunapeltoa", välillä piti kävellä ohi maanvyörymäalueen ja vaihtaa bussia. Siinä helteessä hikoillessa kylki kylkeä vasten tuli hankittua monta uutta nepalilaista ystävää! Ihokontaktia oli paljon ja koskaan ei voinut olla varma hikoileeko itse, vai hikoileeko naapuri vielä enemmän. Lämpöä ilmassa yli kolkyt ja plus, yökään ei viilene. Viime vuoden kapualaisille tiedoksi, että reitti vastaa Jiri Shivalaya pätkää... tämä on siis uusi "kotitie" Gorkhan ja Ghyampesalin välillä!!

Kotitie Gorkhasta Gyampesaliin

James oli hankkinut asunnolleen uusia pöytiä ja tuoleja tulevia vieraita varten, joten ne poimittiin kyytiin matkan varren kylästä bussin katolle ja saatiin perille kotiin kantajan selässä.James oli minua vastassa moottoripyörällä, mutta koska minulla oli sen verran paljon kantamuksia, päädyin viihtymään bussin kyydissä...  tie oli kyllä siinä kunnossa, että mielelläni hikoilin tutustuen "alkuasukkaisiin".

maisema auringolaskun aikaan terassilta

Pöydät saapuvat

Kodin välitön lähialue käsittää kolme kylää, joista Ghyampesal on se suurin. Jamesin asunto on Poharessa terassipeltojen keskellä. Pihalle saavutaan laskeutumalla "tieltä"kuusi- seitsemän terassia alemmas. (Edellisessä blogissa onkin kuva talosta ja pihasta avautuvasta maisemasta. ). Kyliä on kolme peräkkäin, Gyampesal, Lochill ja Pohare.

Koko päivän matkustamisen jälkeen tunsin itseni tässä erittäin syrjäisessä kylässä yhtä varmaksi, onnelliseksi ja helpottuneeksi, kuin mitä kuvan kananpoika näyttää!! Pukkasi hieman väsymystä ja kulttuurishokkia. 

Lähes koko kylä seurasi kannoillani joka päivä, kunnes delegaatio businesmiehiä saapui. Kyläläiset tuijottivat parhaimmillaan tuntikausia ja kyselivät kysymyksiä,joita Suomessa saatettaisiin pitään henkilökohtaisina ja syvempään tuttavuuteen liittyvinä... ihania ihmisiä silti! Kananpoika kasvoi kymmenen päivän aikana paremman näköiseksi ja osoittautui kukoksi... ;-) Kasvettiin siis kylän maisemaan sopiviksi kukonpojan kanssa yhtä matkaa! Sopii myös teemaan, sillä kyläläisten mielestä olen liian miehekäs. :-) Poharen Gurkha heimon naiset käyttävät rannerenkaita, kaula- ja korvakoruja sekä nenälävistyksiään myös pelloilla työskennellessään. Minulla reppanalla on vain se viime vuonna ostettu namaste-rannekoru, lyhyet hiukset ja ja liian miehiset vaatteet... näillä mennään.

Sisäinen minä kylään saapuessa

Tätä blogia kirjoittaessani olen ollut kylässä jo kymmenen päivää. Kirjoitan tulevien muutaman päivän aikana tapahtumista kylässä, projektista ja ihmisistä. Tulin takaisin Kathmanduun pari tuntia sitten ja vietän yön luksushotellissa ilmastoinnin hyväilyn alla!! Täällä on jatkunut helle koko kaksi viikkoa, joten oli oikeastaan hyvä, että minut lähetettiin saattaamaan yksi businesmiehistä takaisin Kathmanduun.Siitäkin lisää myöhemmin.

 Mieliala kananpojasta takaisin itseksi muuttui hyvin nukutun yön ja seuraavan päivän basaarivierailun jälkeen. Kylä on upea, upea paikka. Ei liikenteen melua eikä liikoja valoja! Yhtenä iltana naapurit häätivät jonkun kissapedon vuohensa kimpusta pois ylemmällä terassilla, hiiret (tai rotat) kisaavat katonrajassa, havaintoja apinoista on tehty ja kaikki hyönteiset ovat kokoa Texas eli jättimäisiä. Kasvit ovat hämmentäviä, voit vain mennä takapihalle ja kerätä monenlaisia yrttejä, vihanneksia ja muita kasviksia. Edessä avautuvat Annapurnan ja Manaslun huiput (kirkkaana päivänä, kuten tänään). Aistit ovat kovilla ja mieli käy ylikierroksilla.

Naapureita, Tika-Didi vasemmalla... hänestä tulee varmasti oma bloginsa!!

Paljon on tapahtunut jo näiden muutamien päivien aikana: tutustumisen avainhenkilöihin, basaari vierailuja, palavereja, talon ruokailutilan remontointia, ruoan laittoa, pyykkäämistä, tiskaamista ja suihku.. kaikki paikalliseen tapaan. Sähkö toimii jopa moitteettomammin kuin Katmandussa, mutta vesi pitää hakea kaukaa. Suihku on musta tynnyri, jossa vesi lämpiää auringon voimalla. Ruokavalio koostuu riisistä ja linsseistä = daal batista (välillä tarkaria eli kasviksia), joten minäkin opettelen käyttämään painekattilaa.. pelottava pirulainen!

Yöllinen vessakäynti ennen keskiyötä, surisevassa, sihisevässä ja elävässä vihreydessä otsalampun valossa on aivan mahtavaa. Kahtena yönä on ollut niin valtava ukkosmyrsky, että olin varma talon huuhtoutuvan alla olevaan viiden talon kylään. Koin ensimmäistä kertaa elämässäni hetken ajan alkukantaista pelkoa! Toinen ukkosmyrksy oli jo nautittava, vaikka kuulin ensimmäisen myrskyn aiheuttaneen aika monta maanvyörymää ja muuta tuhoa.

Naapurin Tika-Didi on uskomaton nainen, joka auttaa kärsivällisesti kaikessa, lainaa tavaroitaan, opettaa perinteisiä nepalilaisia tapoja ja käytänteitä sekä puhuu minulle kärsivällisesti nepalia hitaasti varmana siitä, että jonain päivänä ymmärrän... minä lupasin kaikille, että teen parhaani oppiakseni kielen niin hyvin kuin tässä lyhyessä ajassa voi! O- ou.... :-) Aloin opettamaan Didille tietokoneen käyttöä.. hän ei osaa kunnolla kirjoittaa omaa nimeään, mutta luonnetta, intoa ja elämäniloa riittää monen ihmisen verran!! Arvatkaa kuinka ylpeä olin, kun delegaatio kysyi minulta tulkkausapua ja pystyin auttamaan heitä!

Viime yönä Didi oli haljeta onnesta, kun nukuin hänen asunnossaan. Delegaatio valtasi Jamsin talon, joten siirryin alta pois. Puolen tunnin välein yöllä kuulin nimen Tanja ja naamani yli hiipi taskulampun valo. Olen siis tällä hetkellä onnellinen tästä ilmastoidusta hotellista, yksin, ilman Didiä, delegaatiota ja elävää luontoa ympärillä.

Tika-Didi ja James

Näiden kaikkien ihanien ihmisten tapaamisen lisäksi tärkeimmät tapahtumat ovat olleet Jamesin kanssa pitämämme viisituntinen palaveri projektiin liittyen, kylän ohjausryhmän kokous, jossa pääsin esittelemään itseni  ja tutustumaan paikallisiin vaikuttajiin sekä delegaation saapuminen. Be the Change, Chance for Change, kuvausryhmä ja businesmiehet, jotka mahdollisesti lahjoittavat rahaa kylän kehittämiseen ovat vielä parhaillaan kylässä. Kirjoitan heistä ja kaikesta tapahtuneesta heti, kun löydän nopeamman nettiyhteyden.

Meidän "vesihana", jonka Didi kantaa aamuisin oven taakse

Aamukasteella aamukahvilla

Didin maissimylly

AMAZING PEOPLE

Are not only the Nepalese people.

All of them who are working in this Chance for Change organization are dedicated professionals, even to that level that you can´t even tell when they are working and when not. Atmosphere is relax even thou everyone is doing long days and in crucial moments of the project...And I thought I had good working moral and ethic...

I might actually learn something during my voluntary time here! ;-)  Already now I can thank not only the Chance for Change organization but Andy, Greg, Louisa and Andy´s family Annette and Alex (is it really Alexandra.. did I even spell you name right?). I had amazing time and I felt myself really welcomed.

Before departure to Ghyampesal I did some last minute shopping´s: BOOKS! Who needs food if you have something to read?? Books are all about Nepal, its culture, ethics, language, religion and food. After taking the picture I did bought one more: Culture Shock, a Guide to Customs and Etiquette Nepal. I think it will be a interesting book to read during that one month on my own in the village with all the lovely Nepalese people who wants to get to know me... Apparently not too many westerns have been living there!

But for sure there is one more book to buy! I met tonight Linda Cruse who also will visit  Ghyampesal later on. Her book Marmalade and machine guns just come out and is on my NEED TO BUY list!! All of you who have ever thought about chancing you live in order to do charity work or help others.. check this out!!

Andy and Louisa might help me with the blog but I might not write too many blogs during next weeks or months.. At the moment I am happy and feeling privileged and fortunate! On to the bus after few hours, next pit stop is waiting for me!

some of the books and diaries I bought, missing marmalade and machine guns...

In the land of happiness you can see all aspects of life in one look

KATHMANDUSSA

Hyvin valvottujen viimeisten öiden jälkeen aloitin varsinaisen matkan kohti Nepalia Lahden rautatieaseman läheltä bussipysäkiltä. Siitä alkoi toista vuorokautta kestävä unen ja valveen rajamailla eteneminen. Nukuin bussimatkan Lahdesta Helsinki-Vantaalle, lennon Helsingistä Amsterdamiin ja Amsterdamista Delhiin. Saavuttuani Intiaan, olin vielä niin väsyksissä hyvin valvottujen öiden ansiosta (Kiitos Maria, Teemu, Petri, Pale ja etenkin Mika, joka jaksoi valvoa kanssani kaksi yötä), että etsin lentokentältä kolon, jossa nukuin taas noin kuusi tuntia. Lento Kathmanduun noudatti jo aiemmin mainittua tuttua kaavaa; heräsin vasta kun kone rullasi kiitoradalla. Huolimatta siitä, että nukuin lähes tauotta, osasin olla hereillä kaikkien ruokailujen ajan ja ruoka maistui.

India Air ja aidot ruokailuvälineet

Johtuiko nälästä, väsymyksestä vai molemmista, mutta tällä kertaa lentokoneruoat maistuvat. Kasvismunakas ja herneet nautittuna aidoilla ruokailuvälineillä India Airin lennolla kruunasivat matkanteon. Kahvikin maistui, kahville.

Koneeni laskeutui Kathmanduun myöhässä ja viisumijonossa kesti aikaa. Nepalin viisumi haetaan ja ostetaan saavuttaessa Kathmandun lentokentältä.

Andy ja Greg olivat minua vastassa.... moottoripyörillä! Heillä oli kiire eteenpäin, joten en ehtinyt selittää että en harrasta moottoripyöriä. Olen joskus päättänyt, etten pyörän kyytiin hyppää kaksin tai yksin!! Nepalissa on laki, jonka mukaan vain kuskin täytyy pitää päässään kypärää. Hyppäsin siis väsymyksestä hämmentyneenä Andyn taakse, ilman kypärää ja kiitäminen kaoottisen liikenteen, eläinten ja roskakasojen välissä alkoi. Muutaman kurvin jälkeen huomasin jo itse asiassa nauttivani kyydistä ja sekalaisesta liikenteestä. Koin vahvemmin olevani osa kaupunkia ja sen kulttuuria. Kuuma ilma, pöly, saasteet, hajut ja värikäs kaupunki läjähtivät niin vahvasti aisteihin, ettei kyydissä ehtinyt pelkäämään. Minun ilmeisesti pitäsi ajaa itse moottoripyörällä Ghyampesalissa... Jospa tämä motoristifiilis säilyy ja tulen seuraavien viikkojen aikana pärräilemään vuoriston vilkkailla, kapeilla ja huonokuntoisilla teillä. Eikös se moottoripyöräily aloiteta suoraan tuollaisissa olosuhteissa?

Kathmandussa ollessani asun Andy ja Annette Ashworthin kotona, jossa pyöritetään myös Chance for Changen toimistoasioita sekä majoitetaan vieraita.

Andy, moottoripyörä, KYPÄRÄ ja kotipiha

Nepal ja sen sähköverkosto

Kuulin että Ghyampesalissa ei toimi netti ja puhelinliittymäkin vain jotenkuten, joten yrittän päivittää proketiin liittyvää tietoa ennen kylään matkustamistani. Saattaa olla, että lähden sinne huomenna tai ylihuomenna... Ihanan letkeää tämä elo näin brittiläis-nepalilaisessa projektissa. Totta puhuakseni projektin vetäjät ovat hyvin kiireisiä. Tällä ja ensi viikolla saapuvat rahoituspäätökset ja maahan saapuu potentiaalisia yksityisiä rahoittajia, Nepalista ja hyväntekeväisyydestä kiinnostuneita miljonäärejä. Viikko on siis heillä kiireinen ja minä lähden pääkaupungin kiireistä Ghyampesaliin valmistelemaan rahoittajien vierailua kylään. Tänään ostin mukaani lisää ruoka-aineita, sillä tie perille majoituspaikkaani on poikki ja monsuunikaudesta johtuen kylän ruokatarvikevalikoima on rajallinen.

Monessa kadunkulmassa on oma Ganesh

Kylänraitti, Sanepa Chowk

Lähi"super"market

Tämä sinnikäs ja värikäs kansa hämmästyttää ja kiehtoo minua monessa mielessä. Maassa ei ollut toimivaa hallitusta sisällissodan aikana 1996-2006, silti infrastruktuuri toimi lähes yhtä hyvin kuin nyt. Huolimatta siitä, että Nepal on edelleen yksi vähiten kehittyneistä maista, on positiivinen yhteiskunnallinen ja valtiollinen kehitys edennyt rauhalliseen tahtiin. Silti tänne värikkääseen maahan jää varmasti aina jotain, jota tällainen länsimaalainen turisti ihmettelee ja kuvaa paikallisten huvitukseksi. Minua ei esimerkiksi lakkaa kiehtomasta nuo sähköpylväät syheröisine johtoviritelmineen.

Tämän valtion motto kuvaa mielestäni hyvin myös tätä hymyilevää kansaa: जननी जन्मभूमिष्च स्वर्गादपि गरियसि eli "isänmaa on arvokkaampi kuin taivaan valtakunta".

 Sain myös tänään kuulla meneillään olevasta tieverkoston uusimisesta. Pitkin Kathmandua kulkee arvokas delegaatio mittanauhansa kanssa. On määritetty, että teiden pitää olla tietyn levyisiä. Vielä en ole kuullut tuota maagista virallista mittaa. Tie mitataan, reunat merkitään punaisella spray maalilla ja seuraavaksi tietä pitkin ajaa puskutraktori... jyräten alleen kaiken, mikä on jäänyt punaisen viivan väärälle eli tien puolelle! Andy ja Annette kertoivat, että lähellä on katu, jossa taloista lähti viime jyräyksessä kadun puoleinen seinä pois. Näkyvillä olivat ihmisten asuinhuoneet!

Tänään todistin itse tuota mittaustoimenpidettä: pukumiehet mittasivat ja speijasivat, poliisi valvoi toimenpidettä. Liikkeen pitäjä katsoi voimattomana myyntitiskinsä takaa, kuinka hänen kauppansa porras ja kantava pylväs jäivät maagisen punaisen viivan väärälle puolelle...

Mittamies työssään

Monsuunikausi Nepalissa kestää kesäkuusta syyskuuhun, joten vielä tällä hetkellä elämme monsuunikauden päivärytmin mukaan. Aamulla auriko paahtoi armottomasti ja nyt vesisade tuo sisälle taloon raikasta ja puhdistavaa ilmaan.

Kaikki ovat hellettä paossa

Louisa, Andy ja Bob-koira

Hindulaisuuteen (n.80% väestöstä) ja buddhalaisuuteen (n.10% väestöstä) kuuluu elämän ja eläinten kunnioittaminen. Moottoripyörämatkan aikana näin jälleen kerran lehmiä, vuohia, kanoja, ankkoja ja lintuja kaikkialla.. koirista puhumattakaan! Iltaisin kuulostaa siltä, että Kathmandu muuttuu koirien kaupungiksi. Päivisin helteessä retkottavat piskit heräävät pimeän tulleen eloon ja koirien haukunta raikaa joka korttelissa.

Annetten ja Andyn Bob koira on tottunut asumaan Skotlannin nummilla. Nyt Bob on asunut Nepalissa kaksi viikkoa. Täällä pääsääntöisenä elintilana on korkealla portilla ja piikkilangalla ympäröity piha pienine puutarhoineen. Aidan ympäriltä kuuluu monenlaisia ääniä, myös niitä toisten koirien ääniä. Bob on päässyt muutaman kerran lenkille, mutta reviireistään tietoiset kulkukoirat eivät ole olleet näistä lenkeistä mielissään.

Ihmiset joutuvat ulkoilulenkkien aikana kantamaan mukanaan reilun metrin mittaista bambukeppiä, jonka tarkoituksena on suojella Bobia muilta koirilta. Viime vuonna viimeinen näky Katmandun lentokentän ulkona oli kuolemaa tekevä koira, joka yritti hakea turvaa meidän KAPUA joukosta. Tänä vuonna ensimmäisiä näkyjä moottoripyörän selässä oli keskellä tietä makaava kuollut koira ja tänään näin länsimaalaisen naisen ruokkivan valtavaa laumaa kulkukoiria. Omaa koiraa ikävöidessä voin siis seurata tätä eläväistä ja kuolevaista koirien valtakuntaa täällä maailman korkeimmassa valtiossa!

MATKA ALKAA

Kiireisen kesän jälkeen istun viimein tilanteessa, jossa vieressäni on pakattu kassi, päivärepun ylätaskussa passi viisumin kera ja mieli tyhjänä. Nyt SE matka Nepaliin on viimeinkin toteutumisvaiheesa. Hyppään kolmen tunnin päästä bussiin lahdesta, lennän Helsinki-Vantaalta Amsterdamin kautta Delhiin, josta lento lauantaiaamuna Katmahduun.

Matkaan todennäköisesti Katmandusta heti  suoraan matkani ensimmäiseen projektikohteeseen Gyampesaliin, jossa viivyn pari kuukautta. Kylän lähin nettiyhteys on kahden tunnin bussimatkan päässä, joten todennäköisesti blogia päivitän harvemmin. :-)

Projektin alkuvaiheessa tutustun projektiin, jossa Dalit-heimon nuoria miehiä koulutetaan vuoristo-oppaiksi. Alustavan suunnitelman mukaan viivyn kylässä ainakin kaksi kuukautta, jonka jälkeen siirryn Pokharaan perustamaan vastaavanlaisen projektin Dalit-heimon naisille. Gyampesalissa asun projektista vastaavan James Howelin talossa, josta kuva alempana.

Matka sisältää monessa mielessä paljon tuntematonta ja uutta, mahtavia haasteita sekä oppia monessa mielessä. Kaikki kysymysmerkit saavat aikanaan vastauksen ja niistä kirjoitan myös tässä blogissani. Tervetuloa mukaanin Nepaliin!

Jamesin asunto Ghyampesalissa

Näkymä terassilta

BTN2, over and out

When Nobel Prize winner Enrico Fermi was asked if he believed in extraterrestrials, he replied:

"They are among us, but they call themselves Hungarians"

Okay, ten days of BTN2 training In Hungary Galyatetö is almost over and I survived the extraterrestrials, Romanians, Portuguese, Slovaks and Bulgarians also climbing, theory, self reflection, debriefings, evening programs and much more.... I always thought aliens would be different but they were very much human like and were speaking as weird language as Finnish are speaking. Actually I enjoyed the company!

 We all are participating training for trainers BTN2 (Back to the Nature2) experiential learning cource organized by  Élményakadémia and Servus Salutis, by the way Thank You very much Gigi and David  & your amazing team! You are doing great work!

We still have this last day to go and early tomorrow our teams starts the journey back to Finland. Group is doing our common conclusion outdoors and I am summarizing in bed with my stomach flu. Even though I managed to be sick almost every day and couldn´t participate everything I gained a lot. Meeting peers, seeing new trainers getting insights and experiencing in new environment is always priceless.

Moment´s to be shared will be good memories

You can teach a student a lesson for a day; but if you can teach him to learn by creating curiosity, he will continue the learning process as long as he lives. - Clay P.Bedford

 

 Tony Lowe (LDU, UNversity of Leeds) 

You have to love metal if you want to climb

How on earth does the tree with anchor points and these calculations belong together??

Hot chocolade in the forest

Guide, Trust me! I know what I am doing!

 THANK YOU HUNGARY AND BTN2, IT IS TIME TO MOVE ON!!

Home... I will come soon to visit you

..AND HIGH ROPES

Forest is full of graffiti´s

Starting to be a bit confused with dates and events for me. Also this flu is making my mind really slow. This is the second ten day journey on a row and departure to Nepal is approaching every day.

After low ropes it was time to build those same elements a bit higher, it was time for some high ropes!

Chain of survival

Before we were let to climb high there were one day First aid course done by some mountaineer. Maybe a bit too basic for our team, because all of us have valid first aid license in Finland. But you know what they say: "kertaus on opintojen äiti".

We got to save Ippe!

Instructions first

Climb up to the tree and build an anchor point

You don´t need so much with you or do you?

Me on the tree

Our climbing park!!

On Friday morning was a BIG day, BUT; we awoke up to a thunder storm which was on top of us. "No more climbing for us" was in the minds of everyone. Something else had happened during the night and morning; our climbing practicing park was full of hunters having a celebration day... shops, food corners, horses, dogs, gun shots..

After few hours of relaxation, preparation and lunch the leaders decided we could move to the forest as fast as we can. On the way to the forest there came group of dancers across us... how weird... the park used to be ours the past couple of days. During the climbing we heard music but also sounds of animals.... Dwilight zone...

Picnic lunch on the floor.. gooood!

Cloud surrounded us, magical

Monkeys on the trees...?

After day with the trees outdoor we had an international evening full of food, drinks, presentations and laughter.... but who remembers all that happend!

Today we had workshops organized by participants... Our team led five workshops.Relaxing day!

Getting egg from the tree!!

geocaching is on the way

geocache found

Highest place in Hungary 

Low Ropes..

Start of the ten days

Contract making on process

Ninja´s everywhere

After first day a lot has happened; we found out the program plans for the ten days, setted out the rules in form of common contract and learned from Pavel how to be a Ninja.. nowadays Ninja´s are everywhere... when we have a brake.

On Monday we had a session of high rope elements and Jakob´s ladder. Past few days we have been building and testing the low ropes. Learning in practice and in theory.

Iancu & Mirela approaching meeting point at high rope elements

Jakob´s Ladder threesome

Teemu decending

David is going to  fall... Levy demonstrates how to cut the rope

 In between and after practical workshops there has been lectures and evening programs either leisure activities or lecture.. again. you can´t avoid learning! David is promising that the easy day was yesterday.. he is saying that every day....

Pulleying

Do you trust us?

Element circle of social support

At the end of today we had a longer workshop in two groups. In simulation we were participants for each other, teenagers and business men. Whole day planning, building, frontloading, instructing, debriefing... I could say we made each others know how it is when clients aren´t the easiest ones. Learning, learning...

We were also trusting each other a lot!

Come on, we are ready

I trust you!

Debriefing at the end of simulation

Tomorrow we will have a day of first aid in the context of climbing on the trees. Good times, good times..