lauantai 22. joulukuuta 2012

MAAN LÄHEISTÄ NEPALIA

 Vietin jälleen viisi päivää Ghyampesalin kylässä (nimen kirjoitusasu vaihtelee kartoittain). Kylässä viettämä aika saa aina mielen vielä enemmän myllerryksiin kuin Pokhara jossa asun.

Nepalissa on meneillään laskenta, jossa ihmiset kulkevat ovelta ovelle kysellen kuinka monta ja minkä nimistä ihmistä talossa asuu. Vieläkin moni lukutaidoton tai uutta sotaa syrjäisessä kylässä pelkäävä perhe jättää lapset rekisteröimättä, joten väestön tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan. Viimeisimmän laskelman jälkeen ihmisiä arveltiin olevan hieman alle 30 miljoonaa.

Maa on geografialtaan maailman "ryppyisin" maa, eli vuoristoa löytyy muttei turhan paljon tasamaata. Nepal on myös yksi aktiivisista maanjäristysalueista, joka tekee vuoristoon rakentamisesta vielä haastavampaa. Nepal on myös yksi maailman köyhimpiä maita, jolla ei ole varaa käyttää nykyaikaisinta tekniikaa ja teknologiaa. Maassa siis ei ole paljoa teitä, rautateistä puhumattakaan.

Suuressa osassa Nepalia valtaosa tavaroista kulkee lihasvoimin, ja suurin osa ihmislihasvoimin.


Annapurnalla rakennusmateriaali kulkee näin
Naiset kantavat ympäri Nepalia kaiken tarvittavan veden joka päivä "dokossa" kotiinsa
Nepalissa tehtiin yli neljäkymmentä vuotta sitten tutkimus, jonka perusteella maa todettiin maailman ptentiaaleimmaksi vesivoiman käyttäjäksi. Nepal voisi rakentaa vesivoimaloita ja myydä ylijäämäsähkön muille maille. Maassa virtaavalla vedellä voisi sähköistää monta maata! Silti maa kärsii jatkuvasta sähköpulasta ja kylien taloissa on usein vain pari hehkulamppua ja sähköpistoke kännykän lataamista varten. Nyt kuivan kauden aikaan sähkökatkot täällä Pokharassakin - järven, padon ja vesivoimalan vieressä - kestävät jo 5-7 tuntia päivässä. Sähkön avulla mm. teollisuus, kotitaloudet, peltojen kastelujärjestelmät, terveydenhuolto jne. saisi uutta pontta kehittyäkseen.
'
Maan geografian takia virtaava vesi virtaa usein ihmisasutukselle hankalassa paikassa. Maa on täynnä kyliä ylhäällä rinteillä ja vesi virtaa alhaalla laaksoissa sekä rotkoissa. Vesijärjestelmän rakentaminen kyliin vaatisi monenlaisien kalliiden tekniikoiden ja menentelmien käyttöä (pumppausjärjestelmät, sadeveden keruujärjestelmät ja erilaisia säiliöratkaisuja sekä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä), eikä köyhällä maalla ole näihin varaa. Siksi vielä nykyäänkin tytöt ovat usein pois, varsinkin kuivan kauden aikana, koulusta, jotta he voivat auttaa perheitään kantamalla elintärkeää vettä perheelle, eläimille ja kasveille. Perheiden äidit käyttävät pahimmillaan 4-6 tuntia päivästä kantamalla vettä.


Ruokaa elämille


maa on täynnä pengerrettyjä peltoja
 Joidenkin tilastojen mukaan vielä tänä päivänäkin noin 90% väestöstä on riippuvaisia maatalodesta. Tämän voi toisaalta todeta jo osittain toteen turistikävelyllä maan pääkaupungissa Kathmandussakin, ihmisten lisäksi katukuvassa kävelee kanoja, vuohia, lehmiä ja sikoja sekä takapihojen tilkkutäkin kokoisella pihalla kasvaa jos minkä näköistä kasvista.

Terassipeltojen rakentaminen on varmasti ollut sukupovia vaativa urakka! Muistan lukeneeni monta vuotta sitten maailma tila-raportista Nepalissa olevan maan pinta-alaan suhteutettuna lähes maailman vähiten hedelmällistä viljelypinta-alaa, silti lähes koko kansa on riippuvainen maanviljelyksestä!

Terassipellot viljellään tarkkaan ja monsuunikauden sateet käytetään tehokkaasti hyödyksi. Hankalan vesikuljetusjärjestelmän vuoksi peltoja ei voida kastella ja kuivan kauden aikaan suurin osa terasseista hohtaa nepalilaisten ihmisten ihon ruskeissa sävyissä, tyhjinä. Vain asutusten ja vesipisteiden lähellä olevilla pelloilla kasvaa perunaa, pinaattia, sipuleja ja muita kasviksia. Terassipelloilla on monsuuniajasta ja kasvuolosuhteista riippuen kasvanut mm. maissia, hirssiä, ohraa ja riisiä.

Hirssi kuivumassa naapurin pihassa
Tika Gurung erottelemassa jyviä akanoista
jauhinkivi
minä jauhamassa linssejä jauhoksi
jopa alkoholi tehdään itse
Ghyampesalin kylässä vallitsee aina rauhallinen tekemisen meininki. Aamulla herätään auringon ensisäteisiin ja aloitetaan työt. Luulisin, että tietyllä tapaa samalla lailla kuin meillä Suomessa silloin joskus ennenvanhaan...? Olen hieman liian nuori näin vertailemaan, mutta voin hyvin arvailla mummoni juttuja muistellen.

Kukaan ei koskaan kiirehdi ja rynni, sillä kaikki tietävät että sitten eivät voimat riittäisi koko päiväksi, koko vuodesta tai elämästä puhumattakaan. Eikä työ tässä maassa tekemällä lopu. Alkumatkani aikana arvostelin hieman sottaisia nurkkia, hylättyjä pahvilaatikoita ja roskia pihoilla. Nyt kun olen kohta viisi kuukautta seurannut ihmisten aherrusta en osaa muuta kuin olla hiljaa. En usko että itsellänikään riittäisi mielenkiintoa alkaa siirtelemään rojuja, jotka eivät jokapäiväistä elämää merkittävästi haittaa, kun päivä on jo kulunut elämän ylläpitämistä vaativissa tehtävissä.

Jotkut näistä naisita ovat siirtyneet minun henkilökohtaiseen sankariarkistoon päivittäisillä saavutuksillaan!

Aamuhämärissä veden kantaminen, pikainen ruoka, eläinten hoitaminen, lapset töihin ja sitten kouluun, päiväksi pellolle, tavaroiden korjaaminen, polttopuiden kantaminen alhaalta viidakosta, talvivarastojen valmistaminen, eläinten hoitaminen ja iltaruoan valmistaminen. Sitten onkin jo pimeää ja aika käydä nukkumaan. Koko perhe samassa sängyssä. Kannattaa muistaa, että kaikki työ tapahtuu jyrkässä maastossa, koko päivä ravataan painavien kantamusten kanssa kivisiä, tomuisia tai mutaisia polkuja pitkin, ylös ja alas.

Nyt kuivaan aikaan on päivisin lämmintä, mutta öisin ei. Iso osa kylän perheistä asuu lauta- tai peltihökkeleissä (anteeksi rakkaat kylän ystävät, kun arvostelen rakkaita kotejanne!) ja nukkuvat kosteissa pedeissään. Tuuli ja kosteus tukenutuvat sisään monen sentin levyisistä raoista seinissä. Kaukana ovat ilmalämpöpumput, kolmikerroksiset ikkunalasit Suomalainen laaturakentaminen!


 Ruoka hankintaan luonnosta ja ruoan koostumus vaihtelee sen mukaan millä alueella asutaan. Pääsääntö on kuitenkin että syödään kaksi kertaa päivässä; aamulla 8.00 -10.00 ja illalla 18.00 - 20.00. Molemmilla aterioilla pääraaka-aineena on riisi, jota höystetään linssikastikkeella ja kauden kasviksilla ja vihanneksilla. Lihaa syödään paikoittain vain juhlissa ja uskonnoista riippuen vain tiettyjen eläinten liha on sallittua.

Ei ihme että tämä kansa on niin laihaa; jatkuvasti työtä tuollaisella ravinnolla!

Dashai juhlassa syötävä vuohi



Koko perhe osallistuu
Kaikki tehdään käsin


 Vaikka kastijärjestelmästä on yritetty päästä eroon jo -60 luvulta lähtien, vaikuttaa se vielä paikoittain paljonkin ihmisten elämään. Intiassa ja Nepalissa osan elämäänsä eläneen tuttavani mukaan tilanne Nepalissa on kuitenkin kastijärjestelmän osalta paremmin kuin Intiassa.

Vielä nykyäänkin moni kädentaidon ammattilainen tekee työtään siksi, että on siihen syntynyt kastinsa mukaan, eikä muuhun työhön muiden mielestä kelpaisikaan. Olen nähnyt kuinka talooni rakennettiin uudet ikkunapuitteet, patjojen "uudistajat" mylläsivät puuvillan uuteen uskoon, veitsien teroittajat kiertävät talosta taloon, auto korjataan rikkoutumispaikallaan ja monta muuta osaamisen hetkeä.

Huolimatta siitä että Nepal on edelleen yksi maailman köyhimmistä maista, on nykyaika ja edistys tullut tännekin, eikä sen saapumista pidä kieltääkään. Nykyaikaisten tuotteiden ja palvelujen saapuminen maahan, on saanut aikaan sen, että osa näistä kädentaitajista on jäänyt työttömäksi maassa, jossa työttömyys on jo ennestään suuri ja iso asia.
Ikkunanpokat syntyvät
Patjojen uudistajat aloittamassa töitään
Puuvilla pöllyää
Tässä maassa, jossa suurin osa töistä tehdään lihasvoimin ja maatalous on tärkein elinkeinon lähde, on huutava pula mahdollisuuksille parempaan elämään.

Nuoret haluavat opiskella ja lähteä ulkomaille töihin tienaamaan rahaa. Perheet tukevat tätä päätöstä ja antavat säästönsä nuorille matkaa varten. Nepalissakin on käynnissä sama ilmiö mikä oli ja ehkä on vieläkin, maaseutujen autioituminen.

Kathmandu ja muut kaupungit kasvavat kasvamistaan ja kykenevimmät nuoret lähtevät maasta työn perässä, eivätkä ehkä tule takaisin.

C4C projektin tavoitteena on tarjota syrjäseuduilla asuville nuorille mahdollisuus tehdä itselleen uusi elinkeino elämyspedagogiikan ja seikkailukasvatuksen käyttämisestä kouluissa ja turismibisneksessä, mikä on Nepalin suurimmassa rahaa tuottavassa elinkeinossa.

Tässä maassa tarvittaisiin monenlaista apua, mutta joskus paras apu on se, että opettaa ihmisen auttamaan itseään. Toivon että tämä projekti ja monet vastaavanlaiset tuovat sen avun, mitä ovat aikoneet antaa!

Näin joulun alla toivon Suomeen ihanaa, rauhaisaa ja perinteikästä joulua ja Nepalille toivon sitä hyvää tulevaisuutta mikä loistaa näiden ihmisten hymyistä!!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

PATHWAYS TO PROGRESS C4C





c4c-logo


PATHWAYS TO PROGRESS

A cooperation project with C4C, Alternatives and FEDO has started!! Project is a "Pathways to Progress" pilot which will help to develop future projects but still is fully functioning independent project.

Project has been divided into three separate sections: three months, three months and six months. Project is aimed for young people who have least opportunities in their lives and who are unemployed. First priority have youngsters from dalit or minority communities, but our projects are inclusive for all the casts and gender. C4C works always in cooperation with Nepalese organizations and NGOs and these partners have opportunity and responsibility to select the participant.

Now first three month projects has started in Kathmandu and Pokhara, and will also start after two weeks in Gyampesal at Gorkha district. Kathmandu and Gyampesal project will have first three months only English lessons.

Pokhara project differs from other two in a way that in the first three month period alongside with English lessons there will be workshops organized by partners. C4C is a leading partner and will run six workshops and last day, FEDO will run two workshops and Alternatives four. Project started 16th of December and will last for 12 weeks. Alternatives and FEDO both selected 8 participants and these 16 participant are 20 - 29 years old women and men.
Founder and president of Alternatives Samundra Poudel at Human Rights day march
Chameli Pariyar President of FEDO Pokhara at Expressive Arts workshop
Meeting: James Howell, Rajani Gahatraj, Samundra Poudel, Santos Koirala, Chameli Pariyar and me (behind the camera)
 Workshops run by partners will have topics like: outdoor education, environmental education & sustainability, entreprenurialship, leadership, gender issues and trainers toolbox.

 In future "Pathways to Progress" projects there will be three months English lessons, three months "Pathfinder" training where these young Nepali people will be trained to use outdoor- and environmental education methods. During the last six months of the training participants will be using new skills and methods in Nepali schools providing a possibility a large number of Nepali children to have outdoor classroom experience.

After one year project participants are ready to apply a job, create own enterprise and they will be supported on their future plans.

Scenery from Alternatives office
In Pokhara English lessons are run by Cosmic Brontosaurus Language School and Prem Kunwar and  C4C workshops are run by me and Head of programs Nepal James Howell.

We spend inspiring two days starting the workshops. First two hours English lessons and after traditional Nepali lunch (Daal Bat) we spend the first day getting to know each other by using small activities and games. Second day was a city adventure which ended up to the Parahi Temple island.

We would like to thank to the partners for all the hard work we have done together!! Future looks bright and we are looking forward to the next workshops and future with these participants and participants to come!!
First Pathfinder project group at Parahi Temple Island with James




torstai 13. joulukuuta 2012

Human Rights day Pokhara


C4C participated together with many organizations and NGO´s / INGO´s to Human Rights day march at Pokhara 10th December..

March was peaceful and executed in good spirit although according to the Asian Human Righat Comission (AHRC) annual report published on 10th December says that the situation in Nepal is not the best one on human right issues.

"Failure to improve the human rights record not only underlines government negligence toward the protection of the human rights of the people it serves but more importantly also points at larger institutional failures."

On 12th December president Ram Baran Yadav said on Katmandu post that most probably the election planned to next April/ May will not happen. Shame for this beautiful country with amazing people that politics is such a big reason that the development is so slow.






Every individual can help in the process of improving Human Rights not only in Nepal but everywhere in the world. We did our own small part by participating to this event and keep on participating in many different ways. Together we can make a difference!!




tiistai 11. joulukuuta 2012

ART ATTACK

We had three days, 52 students and open possibilities to do art and experiential learning with 11- 12 year old Nepali children in H.S.S Dullav Government school in Gyampesal.
Our class room second from the right
Class room was small and 52 students was too much at one time to do art, so we divided the class in two groups. First group had ART ATTACK 8.00 - 10.00 am and second group 2.00 - 4.00pm, all together we spend 6 hours with each group. So much happened during those hours....!! Those six hours were among the best hours here in Nepal!!!

We changed the tables to half circle, started and ended the day in circle outside talking which seemed to be something out of ordinary for both to students and to teachers. Using different team building activities, energizers and reviewing methods we managed to make art work even more effective to the youngsters... not to mention  ourselves!


Students had possibility to test different materials and methods for the first time in their school history. Those children haven´t never had any art lessons or any kind of creative lessons where they have opportunity to develop themselves and not only try to memorize new information.

We were so happy to be able to do this short project in the school that we decided to renew ART ATTACK as many times as possible during our remaining time here in Nepal. Zelda will go back to Austria for one month and will come back at the end of January. During February we will go to the schools and create art/experiential learning programs for C4C longer training based on our experiences in the schools.


Already during our work teachers and principals were happy about the result what we accomplished with student and invited us to stay longer or at least to come back to work with other groups in the future. We were also invited to work in Evergreen boarding school.
Everyone was interested of what we are doing
ART ATTACK  will continue!!

lauantai 8. joulukuuta 2012

TERVEISIÄ KOULUSTA

Olen ollut viimeiset viisi päivää takaisin Gyampesalin kylässä, mistä vuorotteluvapaani aloitinkin. Järjestimme täällä kollegani  Zeldan kanssa valtion koulun kuudennen luokan 52 oppilaalle kolmipäiväisen taide- ja elämyspedagogiikkakoulutuksen.

Koska olen vielä parhaillaan kylässä, mistä yhdeydet ovat hitaita, kerron projektistamme kuvineen tarkemmin palattuani takaisin Pokharaan... Halusin vain sanoa, että WAU!! ...ja että kouluissa kaivataan apua; kuulin tänään naapurikylän opettajalta, että hänen yhdellä matematiikan tunnilla on 95 oppilasta ja hän työskentelee luokan kanssa yksin.

Varoitan jo nyt kaikkia, että aion tulevaisuudessa järjestää hyväntekeväisyysprojektin Gyampesalin Dullav H.S.S koulun hyväksi! :-)

Läkähtyneen innostunein terveisin Gyampesalista:

Tanja

lauantai 1. joulukuuta 2012

HETKI TAIVAALLA

Take off
Tuonne mukaan!
Mukana ollaan
Vuorien vieressä
Osa Lakesidea
Minä taivaalla
Landing zone lähestyy
Alice laskeutuu
Hetki tandem-paraglidingia Pokharassa:

ihastusta, jännitystä, taivasta ja vuoria,
parvi varjoja,
vapautta, hiljaisuutta,
lintuja, maisemia, järveä ja kaupunkia
suussa makuna onni ja oksennus.
tyynen turvallista, mutta aitoa pelkoa
Maankamaralla hetki tyytyväisyyttä ja haikeutta.
Nyt kuljen katsellen taivaan sineen ja kuunnellen tuulen huminaa muistoissani