Vietin jälleen viisi päivää Ghyampesalin kylässä (nimen kirjoitusasu vaihtelee kartoittain). Kylässä viettämä aika saa aina mielen vielä enemmän myllerryksiin kuin Pokhara jossa asun.
Nepalissa on meneillään laskenta, jossa ihmiset kulkevat ovelta ovelle kysellen kuinka monta ja minkä nimistä ihmistä talossa asuu. Vieläkin moni lukutaidoton tai uutta sotaa syrjäisessä kylässä pelkäävä perhe jättää lapset rekisteröimättä, joten väestön tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan. Viimeisimmän laskelman jälkeen ihmisiä arveltiin olevan hieman alle 30 miljoonaa.
Maa on geografialtaan maailman "ryppyisin" maa, eli vuoristoa löytyy muttei turhan paljon tasamaata. Nepal on myös yksi aktiivisista maanjäristysalueista, joka tekee vuoristoon rakentamisesta vielä haastavampaa. Nepal on myös yksi maailman köyhimpiä maita, jolla ei ole varaa käyttää nykyaikaisinta tekniikaa ja teknologiaa. Maassa siis ei ole paljoa teitä, rautateistä puhumattakaan.
Suuressa osassa Nepalia valtaosa tavaroista kulkee lihasvoimin, ja suurin osa ihmislihasvoimin.
 |
| Annapurnalla rakennusmateriaali kulkee näin |
 |
| Naiset kantavat ympäri Nepalia kaiken tarvittavan veden joka päivä "dokossa" kotiinsa |
Nepalissa tehtiin yli neljäkymmentä vuotta sitten tutkimus, jonka perusteella maa todettiin maailman ptentiaaleimmaksi vesivoiman käyttäjäksi. Nepal voisi rakentaa vesivoimaloita ja myydä ylijäämäsähkön muille maille. Maassa virtaavalla vedellä voisi sähköistää monta maata! Silti maa kärsii jatkuvasta sähköpulasta ja kylien taloissa on usein vain pari hehkulamppua ja sähköpistoke kännykän lataamista varten. Nyt kuivan kauden aikaan sähkökatkot täällä Pokharassakin - järven, padon ja vesivoimalan vieressä - kestävät jo 5-7 tuntia päivässä. Sähkön avulla mm. teollisuus, kotitaloudet, peltojen kastelujärjestelmät, terveydenhuolto jne. saisi uutta pontta kehittyäkseen.
'
Maan geografian takia virtaava vesi virtaa usein ihmisasutukselle hankalassa paikassa. Maa on täynnä kyliä ylhäällä rinteillä ja vesi virtaa alhaalla laaksoissa sekä rotkoissa. Vesijärjestelmän rakentaminen kyliin vaatisi monenlaisien kalliiden tekniikoiden ja menentelmien käyttöä (pumppausjärjestelmät, sadeveden keruujärjestelmät ja erilaisia säiliöratkaisuja sekä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä), eikä köyhällä maalla ole näihin varaa. Siksi vielä nykyäänkin tytöt ovat usein pois, varsinkin kuivan kauden aikana, koulusta, jotta he voivat auttaa perheitään kantamalla elintärkeää vettä perheelle, eläimille ja kasveille. Perheiden äidit käyttävät pahimmillaan 4-6 tuntia päivästä kantamalla vettä.
 |
| Ruokaa elämille |
 |
| maa on täynnä pengerrettyjä peltoja |
Joidenkin tilastojen mukaan vielä tänä päivänäkin noin 90% väestöstä on riippuvaisia maatalodesta. Tämän voi toisaalta todeta jo osittain toteen turistikävelyllä maan pääkaupungissa Kathmandussakin, ihmisten lisäksi katukuvassa kävelee kanoja, vuohia, lehmiä ja sikoja sekä takapihojen tilkkutäkin kokoisella pihalla kasvaa jos minkä näköistä kasvista.
Terassipeltojen rakentaminen on varmasti ollut sukupovia vaativa urakka! Muistan lukeneeni monta vuotta sitten maailma tila-raportista Nepalissa olevan maan pinta-alaan suhteutettuna lähes maailman vähiten hedelmällistä viljelypinta-alaa, silti lähes koko kansa on riippuvainen maanviljelyksestä!
Terassipellot viljellään tarkkaan ja monsuunikauden sateet käytetään tehokkaasti hyödyksi. Hankalan vesikuljetusjärjestelmän vuoksi peltoja ei voida kastella ja kuivan kauden aikaan suurin osa terasseista hohtaa nepalilaisten ihmisten ihon ruskeissa sävyissä, tyhjinä. Vain asutusten ja vesipisteiden lähellä olevilla pelloilla kasvaa perunaa, pinaattia, sipuleja ja muita kasviksia. Terassipelloilla on monsuuniajasta ja kasvuolosuhteista riippuen kasvanut mm. maissia, hirssiä, ohraa ja riisiä.
 |
| Hirssi kuivumassa naapurin pihassa |
 |
| Tika Gurung erottelemassa jyviä akanoista |
 |
| jauhinkivi |
 |
| minä jauhamassa linssejä jauhoksi |
 |
| jopa alkoholi tehdään itse |
Ghyampesalin kylässä vallitsee aina rauhallinen tekemisen meininki. Aamulla herätään auringon ensisäteisiin ja aloitetaan työt. Luulisin, että tietyllä tapaa samalla lailla kuin meillä Suomessa silloin joskus ennenvanhaan...? Olen hieman liian nuori näin vertailemaan, mutta voin hyvin arvailla mummoni juttuja muistellen.
Kukaan ei koskaan kiirehdi ja rynni, sillä kaikki tietävät että sitten eivät voimat riittäisi koko päiväksi, koko vuodesta tai elämästä puhumattakaan. Eikä työ tässä maassa tekemällä lopu. Alkumatkani aikana arvostelin hieman sottaisia nurkkia, hylättyjä pahvilaatikoita ja roskia pihoilla. Nyt kun olen kohta viisi kuukautta seurannut ihmisten aherrusta en osaa muuta kuin olla hiljaa. En usko että itsellänikään riittäisi mielenkiintoa alkaa siirtelemään rojuja, jotka eivät jokapäiväistä elämää merkittävästi haittaa, kun päivä on jo kulunut elämän ylläpitämistä vaativissa tehtävissä.
Jotkut näistä naisita ovat siirtyneet minun henkilökohtaiseen sankariarkistoon päivittäisillä saavutuksillaan!
Aamuhämärissä veden kantaminen, pikainen ruoka, eläinten hoitaminen, lapset töihin ja sitten kouluun, päiväksi pellolle, tavaroiden korjaaminen, polttopuiden kantaminen alhaalta viidakosta, talvivarastojen valmistaminen, eläinten hoitaminen ja iltaruoan valmistaminen. Sitten onkin jo pimeää ja aika käydä nukkumaan. Koko perhe samassa sängyssä. Kannattaa muistaa, että kaikki työ tapahtuu jyrkässä maastossa, koko päivä ravataan painavien kantamusten kanssa kivisiä, tomuisia tai mutaisia polkuja pitkin, ylös ja alas.
Nyt kuivaan aikaan on päivisin lämmintä, mutta öisin ei. Iso osa kylän perheistä asuu lauta- tai peltihökkeleissä (anteeksi rakkaat kylän ystävät, kun arvostelen rakkaita kotejanne!) ja nukkuvat kosteissa pedeissään. Tuuli ja kosteus tukenutuvat sisään monen sentin levyisistä raoista seinissä. Kaukana ovat ilmalämpöpumput, kolmikerroksiset ikkunalasit Suomalainen laaturakentaminen!
Ruoka hankintaan luonnosta ja ruoan koostumus vaihtelee sen mukaan millä alueella asutaan. Pääsääntö on kuitenkin että syödään kaksi kertaa päivässä; aamulla 8.00 -10.00 ja illalla 18.00 - 20.00. Molemmilla aterioilla pääraaka-aineena on riisi, jota höystetään linssikastikkeella ja kauden kasviksilla ja vihanneksilla. Lihaa syödään paikoittain vain juhlissa ja uskonnoista riippuen vain tiettyjen eläinten liha on sallittua.
Ei ihme että tämä kansa on niin laihaa; jatkuvasti työtä tuollaisella ravinnolla!
 |
| Dashai juhlassa syötävä vuohi |
 |
| Koko perhe osallistuu |
 |
| Kaikki tehdään käsin |
Vaikka kastijärjestelmästä on yritetty päästä eroon jo -60 luvulta lähtien, vaikuttaa se vielä paikoittain paljonkin ihmisten elämään. Intiassa ja Nepalissa osan elämäänsä eläneen tuttavani mukaan tilanne Nepalissa on kuitenkin kastijärjestelmän osalta paremmin kuin Intiassa.
Vielä nykyäänkin moni kädentaidon ammattilainen tekee työtään siksi, että on siihen syntynyt kastinsa mukaan, eikä muuhun työhön muiden mielestä kelpaisikaan. Olen nähnyt kuinka talooni rakennettiin uudet ikkunapuitteet, patjojen "uudistajat" mylläsivät puuvillan uuteen uskoon, veitsien teroittajat kiertävät talosta taloon, auto korjataan rikkoutumispaikallaan ja monta muuta osaamisen hetkeä.
Huolimatta siitä että Nepal on edelleen yksi maailman köyhimmistä maista, on nykyaika ja edistys tullut tännekin, eikä sen saapumista pidä kieltääkään. Nykyaikaisten tuotteiden ja palvelujen saapuminen maahan, on saanut aikaan sen, että osa näistä kädentaitajista on jäänyt työttömäksi maassa, jossa työttömyys on jo ennestään suuri ja iso asia.
 |
| Ikkunanpokat syntyvät |
 |
| Patjojen uudistajat aloittamassa töitään |
 |
| Puuvilla pöllyää |
Tässä maassa, jossa suurin osa töistä tehdään lihasvoimin ja maatalous on tärkein elinkeinon lähde, on huutava pula mahdollisuuksille parempaan elämään.
Nuoret haluavat opiskella ja lähteä ulkomaille töihin tienaamaan rahaa. Perheet tukevat tätä päätöstä ja antavat säästönsä nuorille matkaa varten. Nepalissakin on käynnissä sama ilmiö mikä oli ja ehkä on vieläkin, maaseutujen autioituminen.
Kathmandu ja muut kaupungit kasvavat kasvamistaan ja kykenevimmät nuoret lähtevät maasta työn perässä, eivätkä ehkä tule takaisin.
C4C projektin tavoitteena on tarjota syrjäseuduilla asuville nuorille mahdollisuus tehdä itselleen uusi elinkeino elämyspedagogiikan ja seikkailukasvatuksen käyttämisestä kouluissa ja turismibisneksessä, mikä on Nepalin suurimmassa rahaa tuottavassa elinkeinossa.
Tässä maassa tarvittaisiin monenlaista apua, mutta joskus paras apu on se, että opettaa ihmisen auttamaan itseään. Toivon että tämä projekti ja monet vastaavanlaiset tuovat sen avun, mitä ovat aikoneet antaa!
Näin joulun alla toivon Suomeen ihanaa, rauhaisaa ja perinteikästä joulua ja Nepalille toivon sitä hyvää tulevaisuutta mikä loistaa näiden ihmisten hymyistä!!
