Ääkkösten valtakuntaan

Siteeraan tässä vapaasti suomentaen Jon Burbankin "Culture shock Nepal" kirjaa:

"Nepaliin asumaan tulevat ihmiset käyvät läpi neljä sopeutumisen vaihetta. Vaiheet kestävät jokaisella eri mittaisen ajan, mutta ovat yleensä ohi ensimmäisen asumivuoden jälkeen. (Minun kohdallani siis ennen kuin seitsemän kuukautta oli täynnä). Sopeutuminen tapahtuu nopeammin, jos elää Kathmandun ulkopuolella ja varsinkin jos elää pienessä kylässä.

VAIHE 1: Koet euforiaa: kaikki on uutta, jännittävää ja eksoottista. Usein tässä vaiheessa ihmiset saavat työpaikallaan erikoiskohtelua ja tukea työssään. Alkuvaiheen huumassa kiellät negatiivisten asioiden olemmassaolon tai et vain kiinnitä niihin huomiota. Uusi tulokas kokee myös oman olonsa hyväksi, eikä voi odottaa aloittaakseen työn tämän huumaavan ja uskomattoman ihanan maan hyväksi.

VAIHE 2: Tässä vaiheessa ruusunpunaiset lasit putovat nenältä alas ja rikkoutuvat. Huomaat eläväsi Shanri-Lan ihannemaan sijaan kiirastulessa. Maa on sekasortoinen, et saa pizzaa mistään eikä sanomalehtiä tai postia ole saatavilla, sähkökin on koko ajan poissa kun sitä tarvitsisit. Etkä voi sietää silmissäsi enää yhtäkään lautasellista riisiä!



 Jokapuolella minne katsotkin on likaa ja roskaa, kukaan ei ymmärrä sanaakaan mitä sanot eikä sillä olisi väliäkään, sillä ihmiset eivät kuitenkaan tee mitään tai tekevät kaiken käsittämättömän hitaasti ja myöhässä. Tunnet myös oman olosi surkeaksi ja koet että teit elämäsi virheen saapumalla tähän maahan, mikä myös omalta osaltaan osoittaa kuinka pätemätön olet. Organisaatio ja kollegatkin ovat jättäneet sinut yksin syrjäiseen loukkoon selviytymään.

VAIHE 3: Kolmannessa vaiheessa alat palaamaan omaksi itseksesi ja saavuttamaan tasapainon. Näet sekä hyvää että pahaa niin maassa, kulttuurissa, itsessäsi kuin työssäsikin. Nepali ihmisineen ja kulttureineen alkaa kiinnostamaan jälleen, mutta et katso niitä enää ruusunpunaisten lasien läpi, vaan realismilaseilla, joilla näkee sekä kauneuden että rumuuden.

Alat vähitellen jopa ymmärtämään mitä ympärilläsi tapahtuu. Et enää vain reagoi tilainteisiin että: "olipa ihanaa tai olipa kamalaa", vaan pystyt jopa analysoimaan ja ymmärtämään Nepalin elämänkulkua. Kun näkökantasi tulee joustavammaksi, niin tulet sinäkin; alat huomaamaan mikä on Sinulle todella tärkeää ja mitä ilman voit elää. Töissäkin on helpompaa, sillä ymmärrät nyt miksi asiat etenevät niinkuin ne etenevät. Voit myös jälleen syödä lautasellisen Daal-Bhat-tarkaria (nepalilainen riisiä sisältävä ruoka).



VAIHE 4: Lopullisessa vaiheessa et ole enää paratiisissa tai kiirastulessa. Olet vain paikassa jossa elät ja teet töitä. Koet olosi kotoisaksi. Olet jo kehittänyt omat rutiinisi ja olet niihin tyytyväinen. Pizza olisi välillä kiva, mutta tulet hyvin toimeen myös daal-bhatilla; itse asiassa olet jopa alkanut tunnistamaan erilaisia riisilajeja! Olet myös oppinut että vaikka aikaisemmin luulit tietäväsi jotain Nepalista ja sen kulttuurista, on sinulla vielä paljon opittavaa. Eikä viikko ilman sähköä, suihkua tai postia ei ole maailman loppu!"


Minä olen kaivannut tämän seitsemän kuukauden aikana miloin mitäkin asiaa. Usein kaivatut asiat ovat liittyneet, omaan henkilökohtaiseen elämään, kulttuuriin ja opittuun elämäntyylin: perhe, läheiset, toimiva sähkö, vessa, oma sänky, kahvi, lämmin suihku, lumi, saunominen, lenkkeily ja niin, taisin jo sanoa: oma sänky.

Näin reissun kääntyessä loppuun huomaan käyneeni jo läpi Jon Burbankin kuvailemat neljä sopeutumisen vaihetta. Sopeutumisestani huolimatta olen iloinen saadessani nähdä läheiset ihmiset ja myös kaikki kaipaamani asiat. Yksi kaivatuista asioista, jota en aikaisemmassa listassa maininnut on ollut itselle yllätys: olen kaivannut omaa äidinkieltäni ja läppärini näytön rikkouduttua omia suomalaisia aakkosia! Työskentely englannin kielellä ja nepalin kielen opiskelu ovat rikkaus ja mahdollisuus, mutta silti iloitsen paluusta ääkkösten valtakuntaan!