Viikon päästä hyppään jälleen lentokoneeseen ja kohti kaukomaiden vuoria. Mieli on työskennellyt tulevan matkan parissa monellakin tapaa jo viikkoja. Olen myös ihmetellyt miten entisestä mökkeilyaddiktista ja kotimaan vaellusfanaatikosta tuli alle kymmenessä vuodessa varsinainen reissuruuna, joka haluaa koluta maailman kaikenlaisia kolkkia - kaukomatkailla.
Tänään ymmärsin jälleen uuden syyn miksi matkustaa tarpeeksi kauas.
Puhelin soi viidettä kertaa päivän aikana numerosta joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Vastatessani tunsin niskakarvojani kutittavan ja kurkun kiristyvän kiukusta. Ääni toisessa päässä luuria aloitti hymyilevällä äänellä konekiväärimäisen tekstin jostain siitä, kuinka hyvä asiakas olen ollut menneisyydessä, joten siitä hyvästä minulle olisi luvassa joku maailmojasyleilevän upea lehti, jonka lisäksi saisin sitä, tätä ja vielä tuota. Tietenkään en sitoutuisi mihinkään, mutta tiukan kysymyksen jälkeen sain kuulla että minun silti pitäisi muistaa peruuttaa jotain. Oih!
Ollessani Nepalissa seitsemän kuukautta, olin kaukana kaikesta itselleni aiemmin tutusta. Uutuuden ja irrallisuuden tunne oli melkein uskonnollista, kuin synninpäästö katolilaiselle tai riemastuttavaa kuin lapsen puhdas ilo ja into kaikkea uutta kohtaan. Ilma jota hengitin koneesta laskeutuessani sisälsi yhtä paljon happea kuin Suomen ilma, mutta tuoksui täysin erilaiselle. Ympärilläni liikkuvat ihmiset, kulkuneuvot ja moottoripyörän selästä vilistävät maisemat olivat minulle erilaisia ja uusia. Maailma ympärilläni tarjosi aisteille töitä. Turha arkipäiväisyyksien ja rutiinien pohtiminen katosi seitsemäksi kuukaudeksi.
Ikävöin tietysti läheisiäni, mutta en myöskään joutunut maksamaan matkani aikana laskuja, vastaamaan lehtimyyjille, käymään virastoissa tai huolehtimaan oikeastaan muusta kuin siitä että olen ravittu ja nesteytetty. Kukapa ei haluaisi välillä olla irti arjesta!!
Jos matka tarjoaa olemisen sietämättömän keveyden, voiko olla haluamatta uudelle matkalle edellisen jälkeen?
Tänään ymmärsin jälleen uuden syyn miksi matkustaa tarpeeksi kauas.
Puhelin soi viidettä kertaa päivän aikana numerosta joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Vastatessani tunsin niskakarvojani kutittavan ja kurkun kiristyvän kiukusta. Ääni toisessa päässä luuria aloitti hymyilevällä äänellä konekiväärimäisen tekstin jostain siitä, kuinka hyvä asiakas olen ollut menneisyydessä, joten siitä hyvästä minulle olisi luvassa joku maailmojasyleilevän upea lehti, jonka lisäksi saisin sitä, tätä ja vielä tuota. Tietenkään en sitoutuisi mihinkään, mutta tiukan kysymyksen jälkeen sain kuulla että minun silti pitäisi muistaa peruuttaa jotain. Oih!
Ollessani Nepalissa seitsemän kuukautta, olin kaukana kaikesta itselleni aiemmin tutusta. Uutuuden ja irrallisuuden tunne oli melkein uskonnollista, kuin synninpäästö katolilaiselle tai riemastuttavaa kuin lapsen puhdas ilo ja into kaikkea uutta kohtaan. Ilma jota hengitin koneesta laskeutuessani sisälsi yhtä paljon happea kuin Suomen ilma, mutta tuoksui täysin erilaiselle. Ympärilläni liikkuvat ihmiset, kulkuneuvot ja moottoripyörän selästä vilistävät maisemat olivat minulle erilaisia ja uusia. Maailma ympärilläni tarjosi aisteille töitä. Turha arkipäiväisyyksien ja rutiinien pohtiminen katosi seitsemäksi kuukaudeksi.
Ikävöin tietysti läheisiäni, mutta en myöskään joutunut maksamaan matkani aikana laskuja, vastaamaan lehtimyyjille, käymään virastoissa tai huolehtimaan oikeastaan muusta kuin siitä että olen ravittu ja nesteytetty. Kukapa ei haluaisi välillä olla irti arjesta!!
Jos matka tarjoaa olemisen sietämättömän keveyden, voiko olla haluamatta uudelle matkalle edellisen jälkeen?
